

Paholainen? = Kiusallista elämmee.
Kaikkialla sattuu ja tapahtuu
Lakeuduttuaan takaisin maahan, Jysky jatkoi juoksuaan nopeammin aukella
pellolla, kuin mitä oli voinut pujotella metsikössä.
Kohta karhukin saapui aidalle ja törmäsi kovassa vauhdissa
piikkilanka-aitaan, saaden naarmuja päähänsä. Siitä kiukustuneena se
huitaisi käpälällään langat poikki ja jatkoi vihaisempana takaa-ajoaan.
Sanna sattui katsomaan taakseen juuri silloin, kun karhu
huitaisi langat poikki ja hoputti hevostaan hurjempaan menoon. Samassa
hän huomasi Taunon kävelevän pihamaalla ja huusi minkä jaksoi:
- Taunoooo! Taunoooo!
Viimeksimainittu katsoi huudon suuntaan ja seisoi hetken suu ja silmät
selällään, kunnes tajusi juosta sisälle apua hakemaan. Kohta poika
juoksi takaisin isänsä kanssa ja kummallakin oli kiväärit käsissään.
Juuri silloin tyttö hoputti hevosensa loivassa ylämäessä viimeisiin
ponnistuksiin, ennenkuin päästäisiin tallin suojiin. Miehet odottivat
tallin nurkalla, kunnes pakenijat olivat menneet ohi ja ottivat sitten
karhun tähtäimiinsä. - Tauno täräytti ensimmäisenä. Hyvän
osuman kunniaksi karhu pyörähti kerran ympäri ja jäi sitten makaamaan
liikkumattomana. Veikko seisoi vielä ampumavalmiina, mutta kun otus ei
enää liikahtanutkaan, hän poisti varmistimen päältä ja huokasi
kuuluvasti. Varovasti kumpikin lähestyi suurta petoa. Hetken
tutkiskelun jälkeen se todettiin urokseksi ja ihmeteltiin sen suuruutta.
Myöhemmin poliisit kävivät hakemassa karhun ruhon ja jos liha
olisi syömäkelpoista, se huutokaupattaisiin kirkonkylällä niin pian
kuin mahdollista.
Monta päivää tuon tapauksen jälkeen Sanna ja Jysky arastelivat
kulkea ulkosalla, mutta vähitellen rohkeus palasi, vaikka mieleen jäi
kytemään pelko uuden karhun kohtaamisesta.
Lauantai-iltana kylpemisen jälkeen Sanna halusi mennä kylälle
tansseihin ja kysyi, oliko sinne muitakin lähtijöitä. Tauno oli
tietysti halukas ja kysyi, lähtisikö hän jo valjastamaan hevosen
kieseihin, mutta tyttö halusi jaloitella Jyskyä ja meni samantien
hakemaan hevostaan satuloitavaksi.
Matkaan lähtiessä Jysky tanssahteli levottomana, vaikka oli
päivällä saanut juosta pitkän matkan Sannan ratsastaessa sillä pitkin
tietä. Alkumatka mentiin reilua vauhtia, mutta sitten hiljennettiin
rieppaaseen raviin. Tauno ajoi edellä ja Sanna takaviistossa. Tasainen
kavionkopse ja rahina kärrynpyörien alla kantautui kauas tyynenä
iltana. Hevosen keinuvat lautaset edessä toivat mieleen valssin tahdit
ja saivat Sannan hyräilemään iloista laulua. Matka taittui joutuisasti.
Tanssilavan läheisyydessä Jysky laitettiin ohjasten päähän
kiinni. Sitten nuoret suunnistivat lavalle. Siellä soikin haitarit
kolmen hengen voimalla ja muutama pari pyörähteli jo "parketilla".
- Saiskos luvan? Tauno pokkasi Sannalle, kun he seisoivat lavan
reunalla.
- No jos nyt tämä kerran, tyttö yritti sanoa totisena.
He tanssivat jo aloitetun valssin vaitonaisina loppuun ja taputtivat
soittajille. Toisen valssin alettua Tauno kertoi hauskan vitsin ja
molemman nauroivat niin, että askeleet meinasivat mennä sekaisin.
Kesken naurun Sanna sattui vilkaisemaan lavan laidalle ja huomasi erään
vaalean nuorenmiehen katsovan kiinnostuneena heidän suuntaansa. Hän
kysyi Taunolta, tunsiko tämä kyseisen miehen, mutta sai kohta
kielteisen vastauksen. Tauno vain letkautti:
- Hän on ihastunut sinuun.
- Niin varmaan, Sanna vastasi epäuskoisena.
Jatkkuu....
Tiistai 2.7.2019 Isossa
Karjalainen-sanomalehdessä oli sisäaukeamalla yli puolen sivun juttu
pienehköllä kuvalla. Siinä luki Lempi Riissanen ja Karhunsalon nimessä
kirjaimet olivat vinksin vonksin.
Minun piti olla linja-autossa tunnin päästä, 16.20, mikä menisi
Karhunsalolle. Minulla oli vaalea, pitkä asu ja sen päällä marjapuuron
värinen hihaton, puolipitkä yömekko, jonka otin pois. Sitten kietaisin
mustat, liian pitkät housut jalkoihini, jotka kiinnitin tarroilla
sisäsaumasta. Käänsin lahkeiden suut. Menoni oli hieman vaivalloista.
Lunta.
Keskiviikko 3.7.2019 Animaatiossa kauniin siniset
keinuvat aallot.
B12. - Kuljin pienten poikieni kanssa rinnetietä ylös ja
siellä oli muitakin ihmisiä.
Pahan kasvot; pitkä, musta kärkikolmio, jossa oli harmaat pyöreät
silmät ja suu.
Torstai 4.7.2019 Ahdistusta.
Perjantai 5.7.2019 Kuljin kesällä Enon keskustasta
poispäin. Sillan jälkeen oli mutka. Sanoin takana ohjaavalle, että
tässä on 60:nen nopeusrajoitus. Hiljensimme. Ajoradan toisella
kaistalla mies souteli veneellä. Sitten vastaan tuli jalkakäytävällä
ihmisiä. Sanoin: "- Nosta airo."
Olin Karhunsalon koululla, josta näki Kaltimon voimalaitoksen
yläjuoksulle. Keväisillä jäälautoilla kulki pari naista punaisissa
kotelomekoissaan ja korkokengissään. Sitten toinen putosi pinnan alle,
mutta nousi pintaan. Hän yritti kävellä rantaan, mutta katosi uudestaan
ja valui putouksesta turbiiniin. Sitten laitoksen alapuolella näkyi
verta vedessä.
Lauantai 6.7.2019 Olin
ostanut tummaa suklaata noin 10 levyä sinisissä papereissa. Ne olivat
jo vajaita levyjä, lohkaistuani ne ja tarjosin niitä toisille. Pitkällä
seinällä oli useita hyllyjä täynnä ruokatarvikkeita ym.
Maanantai 8.7.2019 Karhunsalolla kevättalvella. Lähdin
puujaloilla ja äiti kävelemällä, käymään Makkosen Ilmarin luona, kun
hän asui Karhunsalon tien toisella puolella. Kun lähdin takaisin,
nousin puujaloille pihamaan keskellä olevalta matalalta kannolta. Tietä
ylittäessä katsoin usean metrin korkeudelta. Toivotin hyvät huomenet
vastaan tulleelle nuorelle miehelle. Puolessavälissä kotitietä isä
kyyriskeli tekemässä männyn havuista kranssia. Menin kuin liitämällä
kotiin. Pihalla Seija vei minut aittaan. Siellä oli paljon vaatteita
riu´uilla. Niiden välissä takaseinällä oli hylly, jonne tehtäisiin
joulukoristeita.
Keskiviikko 10.7.2019 Suuren voimalaitoksen vierestä
purkautui tulivuori. Kiipesin vaaleanvihreitä, metallisia tikkaita ja
laskeuduin toisia alas. Siellä oli keltakypäräinen mies.
Ryömin nuoressa mäntymetsässä, muutaman metrin päässä soratiestä.
Toisessa nilkassa tuntui hetkellisesti kipua. Tiellä kulki kolme
miestä, joten minäkin menin sinne. Sitten kuljimme hyllyvällä suolla,
jonne oli kaivettu korkeita ojavalleja ja ojat olivat täynnä vettä. Sen
jälkeen olimme kirkossa. Siellä oli pari poikakuoroa kynttilöineen ja
minä istuin naisten
kanssa heitä vastapäätä. Laulu raikui. Minunkin olisi pitänyt laulaa
yksi säkeistö, mutta painuin alas, etten halunnut laulaa. Sitten
parilla pojalla rupesi vaatteet
palamaan, mutta ne saatiin sammumaan.
((Rautjärven kirkko poltettiin 25.12.2022.))


"Rakkaus on hias vihhaan. - Kypssyys avioliitossa on sitä, että
opittaan väistämmään iskuja ja myös tuntemmaan ja kunnioittammaan
puolison haavottuvvii ja arkoja kohttii."
Torstai 11.7.2019 Olimme
menossa Mirkun ja jonkun toisen naisen kanssa tanssimaan. Kun
laskeuiduin portaat ja aukaisin oven, sen takana oli nuoria lapsia ja
paljon heidän tekemiään myytäviä. Nousin toisia portaita ylös.
Perjantai 12.7.2019 Kävelin talvella Kahunsalon koululle.
Siellä oli Höijerin Jussi ruuan laitossa ja sanoi, että pitäisi lähteä
ongelle. Menin ulkorakennuksen luo ja katsoin pahvilaatikkoon. Se oli
täynnä pieniä kaloja.
((Tunsin Jussin muutaman vuuen. Hiän oli ollu presidentin linnassa
ruuan laittajana aikonnaan.))
Karhunsalolla talvisella kotitiellä. Sielllä oli useita henkilöitä
panttivankitilanteessa. Jollakin oli verinen puukko. Tilanne kuitenkin
selvisi.
Lauantai 13.7.2019 Menin Petrin ja Tapanin kanssa johonkin
alkuasukaskylään Suomessa. Siellä olivat kaikki alasti, eikä naisilla
ollut rintoja, eikä miehillä penistä. Silti siellä oli paljon lapsia.
Söin jotain heidän tarjoamaa ruokaa, mutta sanoin juovani vain
lähdevettä. Sitten minun piti lähteä viemään poikia töihin. Kävelimme
ensin metsän reunaa ohuessa lumessa ja sitten pujottauduimme tiheän
kuusikon läpi. Tulimme radan varteen ja sieltä tuli hitaasti juna.
Heittäydyimme edemmäs suojaan.
Joku toimittaja käveli vierelläni ja olisi haastatellut Tapania.
Sanoin, että hänen työpaikkansa oli lopetusuhan alla.
Sunnuntai 14.7.2019 Taivaalla
oli pilvenhattaroita. Mutta siellä oli myös harsomaisia,
sotilaslentokoneen muotoisia "pilviä". Yksi lensi matalalla ja ylempänä
oli useampia. Ihmiset olivat ulkoisesti samanlaisia, mutta sisäisesti
saattoi mies olla naapurin nainen ja pukeutunut kukalliseen mekkoon.
Oven ripaan oli ripustettu kultainen risti ketjussaan. Hyllyllä oli pino
kirkkaasta muovista tehtyjä sormuksia, jotka oli tehty
kolmiuloitteisista tähdistä. Laitoin yhden sormeeni. Kuljin värikkäiden
maisemien halki taloon. Siellä oli kaksi aikuista ja yksi naiseksi
pukeutunut mies sängyssä. Hän oli minun kuolemaa tekevä isäni.
Halasimme.
Maanantai 15.7.2019 Olin poikieni kanssa talossa, jossa
asui poikamies Harri. Hän piiritteli minua. Lajittelin sinisiä
värikyniä. Sitten sinne tuli nainen ja he lauloivat. Sanoin, että
heidän pitäisi mennä yhteen.
Torstai 18.7.2019 Talvella Vallisärkän risteyksessä olin
pitkälläni. Minulla oli kädessä kahdeksan korvakorua, joissa kussakin
oli neljä valkeaa helmeä ja hopeiset liittimet. Pidin kädessäni lelun
kokoista autoani ja painelin useasta kohdin saadakseni siihen valoja ja
käyntiin.
Kävelin lumisessa maisemassa. Jäätyneitä kolikoita.
Perjantai 19.7.2019 Laskin vanhasta junanvaunusta
yksitellen ihmisiä pois. Oli mm. pieniä poikia ja tuhti mies.


Alusvuatteet? - Niihen näkeminen = onnellista rakkautta.
Lauantai 20.7.2019 Enon
ylä-asteella oli kesäsiivous. Olin kiipeämässä ikkunalle. Jollakin oli
laatikossa pieni, vaaleansininen lisko, puunroskien seassa. Sen purema
oli myrkyllinen. Myöhemmin olin ostamassa sille läpinäkyvää laatikkoa.
Sitten se oli karannut pienen pojan hahmossa kaupungille ja pyysi
mieheltä verta.
Keskiviikko 24.7.2019 Olin menossa kylpemään Karhunsalon
ulkosaunaan. Lumisessa naapurin metsässä työskenteli paljon metsureita.
Riisuutuessani saunan eteisessä, ulko-ovi oli auki, joten vedin sen
kiinni. Seijan piti avustaa ahdas, valkoinen aluspaitani päältäni.
Valkoiset alushousuni jäivät saunan puolelle, lähtiessäni saunomisen
jälkeen pois. Ajattelin Seijan tuovan ne pois, ennen metsureiden
kylpemistä.
Koruliikkeessä oli paljon erivärisiä helmi- ja metallikoruja. Myös
kultaisia löytyi. Minulle esiteltiin monenlaisia, mutten löytänyt
mieleisiä.
Olin jossakin korkealla pitkävartisen lapion kanssa. Alhaalla oli
penger, jossa minua lähinnä oli savipitoista maata ja kauempana pyöreää
soraa. Tommi Tynkkynen seisoi niiden takana vastaanottamassa. Kaivoin
matalia uria kolme häneen päin. Tommi oli iloinen.
Torstai 25.7.2019 Ruokakaupassa näin tutun pienen pojan
perheensä kanssa ja tervehdin häntä. Sitten otin heidän läheltään
trio-jäätelöpaketin. Myöhemmin sen perheen isä tuli ottamaan takaisin
heidän jäätelöpakettinsa. Pyysin anteeksi ja jatkoin matkaa toisen
paketin kanssa.
Jonkinlaiset kisat olivat menossa, missä oli okaisia pitkiä oksia.
((Näin rannalla kaksi kyytä = okaat.))
22. Kello 10.
Sunnuntai 28.7.2019 Saunoin Seijan kanssa Karhunsalon
ulkosaunassa. Hänellä oli penis.
Höyläsin lautaa oikotasohöylässä, minkä virrankatkaisija ei tahtonut
pysyä päällä. Sitten lähdin kulkemaan rinnettä alas ja Tommi Tynkkynen
sanoi nimeni, johon vastasin: "- Niin." Hän tuli kävelemään vierelleni
tupakkaa poltellen. Hän oli täysin selvä. Juttelimme jotakin.
Keskiviikko 31.7.2019 Kävelin talvella pimeällä
kaupungilla. Jostakin kajasti valoa ja odotin auton tulevan, mutta
aura-auto kääntyikin toiseen suuntaan. Kävelin linnaan, missä Seija oli
prinsessa, ja katsoin hänen pientä tyttöä, joka jo käveli. Seija kysyi
lupaa jooltakin mieheltä, että saisimme mennä muutamien ihmisten
kanssa. Tyttö olisi halunnut mennä Pentin mukaan. Hän oli aurinkoinen
lapsi.
Autolla liukastelu jäisellä tiellä. Siellä oli punainen ja valkea auto.
((Kuopion ja Leppävirran välillä 10 auton ketjikolari 27.12.2022.))
Nähhään :)