Yllättävän paljo oon unissa lähössä töihin ja katon kelloo. Ajalla ei oo merkitystä rajan toisella puolella. Ja pitäs osata ellee nyt-hetkessä. Mie ossoon sen jo aika hyvin, vaikka ego yrittää laittoo näppisä soppaan.
Ussein unet ovat piennii pätkkii. Mutta joskus sitten suapi kirjotettuu paljokkii yksityiskohttii ja se ihan yllättää, miten sitä voipikkii muisttoo niin tarkasti. Miun kohalla näkömuisti on parempi, kun oon taitteilijaluonne. Jo pienestä asti oon huomannu kaikki yksityiskohat ja lehtien mainoksista katon piäassiin taustan.
Perjantai 1.2.2013 Kello oli jo kymmentä vaille kahdeksan, enkä vielä ollut tehnyt eväitä. Työt alkaisivat kahdeksalta. Lopulta sai tehtyä kaksi pienpä viipaletta, joilla oli juustoa. Sitten otin pienen pullon ja rupesin täyttämään sitä vesihanasta. Se kupli kuin hapokas limppari. Maistelin. Ei maistunut miltään. Vettä oli aikaisemmin laskettu lasiin ja nyt se oli valkoista rahkavaahtoa. Siitä oli osa sinistä. - Mietin oliko meidän kaivon vesi pilalla. - Kello oli jo 10 yli kahdeksan.
((Violetti on Kruunuchakra = edustaa hengelle omistautumista.))
Lauantai 2.2.2013 Olin muutaman henkilön kanssa vähälumisella kumpareella. Istahdin maahan ja söin leipää sekä suolamakkaraa.
Timon (silloinen seurustelukaveri) kanssa olin mennyt Iisalmeen hänen Martti-veljensä kotiin. Kaikki tuntuivat olevan hymyssäsuin. Erään lipaston päällä oli kaksi suorakaiteen muotoista taulua, joissa oli tyhjät ellipsinmuotoiset valkoiset keskustat. Reunat olivat toisessa punaiset ja toisessa siniset.
Olin äidin, Tapanin (keskimmäinen poikani) ja Kalevin kanssa Timon veljen luona. Lattialla oli paljon matonkuteen keriä ja kankaita leikkaamista varten. Ne olivat märkiä. Laitoin niitä laatikoihin. - Kello oli jo aamuyöstä 2-3 välillä. Huolestuin, että jo parin tunnin päästä täytyy nousta, että kerkiän töihin. Silloin muistinkin että on vasta lauantaipäivä alkamassa. - Minulle ja äidille oli laitettu parisänky alakertaa. Pojat nukkuisivat vinnillä.
Edessäni oli vanhoja laatikoita, joissa oli vanhoja metalliastioita. Harmaa kissanpentu kierähti nukkumaan soikeaan astiaan. Pienempi, melkein kokonaan valkea kissanpentu nuolaisi ensin kättäni ja sitten leukaani.
Sunnuntai 3.2.2013 Kävelin hämärissä aivan vesirajassa jonkin vesistön rannalla. Siellä oli hiekkainen ranta, puita siellä täällä ja niiden väliin oli laitettu lankuista pari porrasta ihan vesirajaan.
Kudoin kangaspuilla Karhunsalolla pimeän aikaan. Sisällä oli valot. Ikkunasta vilkutti muutaman kerran auton (?) vaaleansiniset valot. En reagoinut. Kun he vilkuttivat toisen kerran, menin uunin taakse piiloon. Ajattelin, jos ne ovat ufoja, niitä ei tarvitse pelätä. - Se auto oli tummanvihreä. Mies oli tullut myymään leipiä, mutta en ostanut, koska olin leiponut useita leipiä kohoamaan.
Luhtapohjan navetassa olivat suuret kangaspuut, joissa kutoi edesmennyt Martti-setäni vaaleata mattoa. Vienokin (Martin vaimo) oli paikalla. Minä etsin kahta samanpituista rimaa kasasta, joka oli seinän vieressä. Meinasi polkaista lantaan ja sitten lähdin pois. Tallin kohdalla huomasin, että sitä oli suurennettu ja tehty kaksi pientä karsinaa, joissa oli puhdasta kutterinpurua. Sieltä oli karannut nuori porsas, joka tuli kohti. Hätistin sen takaisin.
((Siihen aikkaan kuvoin mattoja töissä entiselle matonkutojalle, enkä ollu sitä ennen tehny mattoja. Kuvoin yli 30 mattoo ja olihan tuo tyytyväinen. Et silleen....))
Kulta on ollu koruina unissa vuosien ajan, mutta noin kaheksan vuuen jäläkkeen oon nähny kultaharkkoja. Ei ne ainakkaa mulle oo tuonu rahallista rikkautta. Henkisessä mielessähän se tarkottaakkii ymmärryksen kohhoomista.
Kun jättää taaksesa menneihen vatvomiset ja turhat huolehtimiset huomisesta, niin jiäpi paljo energioo siihen, mitä sydän todella haluaa tehä. Ajattele sitä, mitä eniten halluut tehä ja anna mualimankaikkeuven hoittoo loput.
Kartta? Aikonnaan näin, vielä exän kansa assuissa, usseita unia kartasta. Ja tulihan sitä eron jäläkkeen muutettuu... ja kohta uuvesttaan. Niin että unikirjan mukkaan uni piti paikkasa; olopaikan muuttoo. Jotkut unet totteuttuu, mutta ei tiiä millon. Viikkojen, kuukkausien vai vuosien piästä?
Omasta mielestä piäkaupunki edustas Jumalloo, ja onhan tuo matka eistyny sinne päin. Kuka mitennii sitten matkkoo tekköökkää. Joku kirjojen kautta, joku kirkon tai raamatun kautta.
Maanantai 4.2.2013 Jonkinlainen kilpailu oli käynnissä. Ylempänä tasanteella oli reikiä, joihin kurkottamalla saattoi saada käsiinsä jotain väriä. Eräs nainen kurkotteli lähelläni ja sai kultaista väriä.
Tiistai 5.2.2013 Pienikasvuisella naisella oli puku, jossa oli punaista, keltaista ja vihreää ja niitä erotti toisistaan epämääräisesti musta raita. - Vähän ajan kuluttua hänellä olikin yllään valkoinen avaruuspuku.
Etsin ompelukoneeseen uutta neulaa. Löysin kaksi vääntynyttä ja rasiallisen uusia.
Olin laukkutehtaalla (olin siellä töissä Enossa 1980-luvun loppupuolella). Työnohjaaja sanoi, että tänään sitten pitäisi olla myöhään, koska johtajat tulevat käymään. Vastustelin, että minun pitäisi olla kymmeneltä nukkumassa.
((Kulta ja valakkee ovat henkisemppiin ihmisten värit. Minulle näytettiin että vieressä semmossii on ja miullakkii on mahollissuus kohota henkisesti.))
Numerologia on kansa mielenkiintosta. Omasta syntymäajasta suan lopulta kaheksan; äärettömmyyven luku. Siihen sisälttyy mahollissuus auttoo mualimmoo muutummaan. - Mutta entäs digitaalinen, esimmerkiks 09.09? Niilläkkii on henkissii tarkotukssii, jos niät niitä ussein. Numarot 09.09 = jokin tietty vaihe on päättymässä. Luvun 14.14 oon nähny = valmistaudu Kristuksen palaamiseen maan päälle. Miun mielestä se on jo tullu kirjan muovossa: "Ihmeiden oppikurssi"!
Jopa yksittäisillä numeroilla on tarkotus. Miun elämässä on 3 merkinny paljo; kolome sisarusta, omia lapsia kolome ja usseemmassa osotteessa on ollu sama luku. Nykysessäkkii osotteessa laskettuna, lopulta tulloo 3. Se = erittäin henkinen numero, joka tuo elämääsi Pyhän kolminaisuuden energiaa. - Niinpä. Hyvin on pullat uunissa ja sehän myö on valittu rajan takana ennen syntymmee.
Torstai 7.2.2013 Olin isän kanssa Karhunsalolla.
Kalevi oli muutaman vuoden ikäinen, kun kuljimme syksyisessä säässä mootoripyörillä. Hänen ajokin etupyörä irtosi, joten jatkoimme jalan. Laskeuduimme jyrkän pitkän mäen ja tulimme tasaiseen maastoon, jossa oli suoria mäntyjä. Vasemmalla näkyi hautausmaa. Sitten tulimme rivitalojen luo ja sanoin Kaleville: "Nyt tiedän missä olemme."
Olimme Hilkan ja hänen miehensä, Eskon luona (ei nykyisessä asunnossa). Huoneessa oli valkeat seinät. Avonaisen oven päällä oli keltainen pyyhe ja siihen lensi perhonen. Esko meni ovesta ulos ja laittoi sen jäljessään kiinni.
((Hauttausmua ja perhonen edusttaa sitä, että myö elettään tiällä lyhyt elämä, mualimankaikkeutteen nähe.))
Lupasin tuossa aikasemmin kehittelemmiini tarinoita unista... Alotampa tästä...
Perjantai 27.3.1998
Oli lämmin toukokuun viimeinen päivä. Koivuissa oli jo pienet lehdet ja luonto tuoksui ihanalle.
Olimme juuri saunoneet ja vilvoittelimme ulkona, kun pihatiellemme ajeli verkalleen punainen, vanhanmallinen auto. Pysähdyttyä, siitä nousi hoikka, vaalea mies, jolla oli viikset. Hän oli pukeutunut tyylikkäästi.
Mies käveli varovasti pihan ympäristössä ja mainitsi kuin ohimennen, että oli ajellut teitä ajankulukseen ja osunut sitten meidän pihaan. Hän oli äsken ollut vatsaleikkauksessa, joten ei kärsinyt ajaa pitkiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Kun vähän myöhemmin pistäydyin sisällä, isän huoneessa olivat myös ukkini ja veljeni. Isä kuului selostavan puhelimessa poliisille, millainen ”kulkuri” pihaamme oli ilmestynyt. Epäili, että olisiko se naapurikunna murhajutussa mukana. Minä menin takaisin ulos ja jäin seisomaan portaille. ”Kulkuri” käveli minua kohti ja tuli ihan lähelle. Saatoin erottaa hänen vihreiden silmiensä värivivahteet. Sitten hän yht`äkkiä vetäisi etusormellaan kaulakuopastani viivan napaa kohti. (Huh. Mitkä väreet.) Nopeasti otin hänen sormestaan kiinni jo ennen napaa ja työnsin poispäin. Mies sai huomaamattani sormensa sormieni lomaan ja puristi kevyesti.
-Kipinää on. Hän sanoi.
-Näissä sormissako? Kysyin hiukan hämilläni leikkiä laskien ja katsoin käteeni.
Kulkuri hipaisi toisen käden etusormellaan poskeani ja leukaani, nostaen samalla kasvojani ylöspäin. Samassa hän sanoi:
-Ei, kun täällä. Ja antoi kevyen suukon huulilleni. Sitten mies veti minut itseensä kiinni ja kysyi:
-Saanko tulla reilun kahden kuukauden kuluttua uudelleen? Seisoin portailla sulattelemassa hänen tekojaan ja sanojaan, kun hän jo käveli autolleen ja ajoi pois.
Isä oli saanut poliisilta tietojaan, eikä vieraamme ollut kyseinen henkilö. Huokasin. Miksiköhän?
Kesä tuli ja meni. Unohdin kyseisen henkilön, kunnes elokuun puolessa välissä...
Istuin pihakeinussa silmät kiinni ja annoin jaloillani pientä vauhtia. En kiinnittänyt huomiota pihalla liikkujiin, vaan kuuntelin lintujen laulua ilta-auringossa, kunnes viereltäni kuului tuttu ääni:
-Vieläkö sopii kyytiin?
Sydämeni löi ylimääräisen lyönnin ja kipsahdin hiukan, vaikka kysymys oli ollut hiljainen. Punastuin. Sama ”kulkuri” istahti vastausta odottamatta vierelleni. Sävähdin, kun lantiomme koskettivat toisiaan. Hän laittoi toisen kätensä hartioilleni, toisella kädellä hän teki tutun liikkeen, kaulakuopasta alas ja vaistomaisesti minä otin kädestä kiinni. Myös nyt hän sai sormensa sormieni lomaan ja minun vieläkin punastellessa hän sanoi:
-Vieläkin on kipinää.
En uskaltanut katsoa häntä kasvoihin. Sitten hän sanoi kysyvästi, hei? Ja pienen hiljaisuuden jälkeen nostin katseeni hänen kasvoihinsa ja samassa sain tutun suudelman. Suudelman, joka olisi nyt vienyt jalat altani, jos olisin seisonut. Sitten sain toisen.
-Minulla olisi kysyttävää isältäsi, mies sanoi.
Ihmettelin ja sanoin isän olevan luultavasti huoneessaan. Hän piteli minua kädestä, kun yhdessä menimme sisälle. Huoneen kynnyksellä ”kulkuri” heitti käteni irti ja astui vielä askeleen.
-Haluaisin pyytää tyttärenne kättä?
No viimeksi minä tuota olisin uskonut kysyttävän! Mutta isä ei näyttänyt olevan kysymyksestä moksiskaan, sanoi vain:
-Samahan se minulle. Miten lie Tainan laita?
Katsoin molempia kummissani. Tämä ei voinut olla totta! Sitten ”kulkuri” kääntyi minuun päin hymyillen ja otti käteni omiinsa. Silmissä oli kujeileva pilke ja samalla paljon hellyyttä, niin että ihan punastuin.
-Haluaisitko aloittaa seurustelun kanssani? Kipinä? Hän kysyi.
Minä en pystynyt sanomaan mitään, joten vain nyökkäsin myönnytykseksi. Sitten sain häneltä lujan halauksen.
((Unessa oli: kohttaus porttailla.))
Unessa kerron unestani jollekkii? Tuo vois tarkottoo sitä, kun ollaan lähetty Luojan luonta tänne muapallon unneen ja tiällä nähhään unia... Tai jotakkii sinne päin...
Ufottii on tuppaantunu miun unniin. Kokemukssii niihen kansa ei oo. Unissa ne on ollu vain piennii lentävvii alukssii, eikä niitä oo tarvinnu pelätä. Ne on vain kiinnostunu meiän elämisestä ja halluisivat auttoo.
Perjantai 8.2.2013 Näimme taivaalla ufo-laivueen. Sitten katsoimme TV:stä piirrettyä ohjelmaa, jossa ufot laskeutuivat suuriin kaupunkeihin. Sen jälkeen niitä tuli taloihimme sisälle. En pelännyt. Ne olivat vain suuren ruokailulautasen kokoisia, eri muotoisia ja -värisiä. Yhdessä oli valkoista ja vaaleansinistä.
Lauantai 9.2.2013 Pilkillä oli useita henkilöitä. Oli satanut lunta ja kaikki oli valkeaa. Laitoin penkalle pystyyn ohuen levyn, noin 20 kertaa 100cm, mikä oli kirkkaanpunainen. Myöhemmin
se taittui useammasta kohdasta.
Minulla oli muovipussissa vaaleita kerrosleipiä. Siinä oli myös isoja voinokareita ja palasten välissä paljon tummanvihreää persiljaa.
Sunnuntai 10.2.2013 Hilkan kanssa katselimme puisia sormuksia, joita minä myös kokeilin. Siinä päydällä oli muitakin koruja, joista Hilkka etsi pientä pitsikukkaa.
Asuin poikieni kanssa kellarikerroksessa. Herättyäni katsoin seinäkelloa, mikä oli jo kymmentä vaille yhdeksän. Minun olisi pitänyt olla töissä jo kahdeksalta. Sitten katsoin herätyskelloani. Se oli pysähtynyt illalla 10:ltä. Etsin huoneesta, joka oli totaalisesti sekaisin, oranssinsävyisen puseron päälleni. Lattialla oli monta laatikkoa, joissa oli kankaiden paloja ja niitä oli ympäri lattiaakin. Sitten etsin parin vihertäviä villasukkia, joissa oli varressa punaiset raidat. Sen jälkeen rupesin tekemään eväitä sekaisessa keittiössä. Kaapeissa oli kaksi rinkelipussia. Löysin pienen rasian...
Jostakin rakennuksesta siirrettiin vajaita pieniä pulloja ulos. Joukossa oli ainakin yksi viinilasi, jossa oli vielä vähän punaviiniä jäljellä.
((Illalla marttojen kanssa maistelimme pakurikääpäuutetta.))
"Kirjeitä valon maailmasta", Elsa Barker. Ihka ensimmäinen lukemani kirja tuonpuolleisseen liittyen (joulukuu 2012). Lainasin siks, koska senaikasen seurustelukaverini exä teki "automaattikirjotusta", jota ei suanu näyttee muille.
Tuosta aihheesta oli joskus suomalainen sarjadokumentti telekkarissa. Ihmiselle tulloo tarve ottoo kynä kätteen ja paperi sen alle. Hänelle annettaan tiettoo rajan toiselta puolelta. Meitä ihmissii yritettään suaha kiinnostummaan henkisestä kasvusta. Sielut (oikeammin henki) ihmisinä ollessaan, hyö "oppivat olemmaan ihmisinä", että voivat myöhemmin toiselta puolelta opasttoo muan piällä olevvii.
"Portti elämän jälkeen"; viestejä automaattikirjoituksella, Ritva Fagerström. Suomalaisen kirjoittama suomalaisille. Miun mielestä mielenkiintosempi kun Elsan kirja. Mutta makuasioista ei voi kiistellä.
Torstai 14.2.2013 Kalevi oli ihan pieni vauva, jonka sain juuri nukutettua. Hänellä oli sinisävyisiä vaatteita. Petri kuunteli musiikkia ja sanoin, että sammuttaisi radion. Etsin siitä katkaisijaa, mutten löytänyt. Sitten sanoin: "Mene autoosi nukkumaan." - Meillä oli vieraana presidentti Sauli Niinistö ja hän oli jo asettumassa nukkumaan.
((Presidentti, muan johtajahahmo, edusttaa mielestäni Jumalloo. - Joskus myöhemmissä unissa myö laskettiin mäkkeekkii, naurakkee vain ihan vappaasti, niin miekkii nauroin. Ja oonpa käyny presidentin linnassakkii.))
Lauantai 16.2.2013 Punaruskea tyhjä huone.
Karaokelaulattaja valkoisessa tai vaaleankeltaisessa puvussa.
Ukki kyseli minun toista runokirjaa. Hänellä oli valkoisen ja vaaleanharmaan raidallinen paita.
Joku henkilö piti käsissään irtonaisia sivuja, joissa oli tietokonetekstiä.
Perjantai 15.2.2013 Oranssinsävyinen matto.
Olin Luhtapohjan navetassa ja siellä oli lehmiä ja vasikoita. Korjasin jotakin isoa putkea ja etsin teippirullaa.
Sunnuntai 17.2.2013 Kesäaikaan Karhunsalon kylällä. Vallisärkän (tanssipaikka) parkkipaikalla oli paljon ihmisiä. Kaksi pientä lasta oli linja-autossa, joista toinen ajoi sitä. Kun se pysähtyi, otin avaimet pois. Itkin, että miten tällaista voi tapahtua.
Maanantai 18.2.2013 Aukaisin ikkunan, jonka karmit olivat valkoiset. Söin hernekeittoa, mikä ei ollut vielä täysin kypsää.
Näin ukin kaksoisolennon.
Sadetta oon tainu muutaman kerran suaha unissa piälleni, mutta uinu oon usseemman kerran ja oon piässy vastarannalle. Elikkä se ties hyvvee. Veshän on muutennii puhisttautumista varten ja niinpä se on henkisessäkkii mielessä.
Sitten toisinpäin: kalat unessa tiettää vessaitta ja se on joka kerran pitäny paikkasa.
Tiistai 19.2.2013 Karhunsalon koululla avustin muutamaa naista muuttotouhuissa. Punaisen auton takakonttiin yritettiin laittaa laatikoita, muttei ne sopineet, joten lähdimme kävelemään. Minulla oli kainalossani valkoinen pahvilaatikko. Muuan nainen veti perässään narun pääsä suurta säkkiä, jossa oli vaatteita. - Kuljettuamme vähän koululta kylälle päin, tulimme
kirkasvetiselle purolle, mikä oli syövyttänyt tien poikki. Mentyäni puron toiselle puolelle, kapusin ylös rinnettä, missä oli mättäitä ja nuoria koivupuskia.
((Tää viimesin muutto, kevät 2022, on ollu vuatesäkin hilloomista. Ja muuttounia on ollu usseita. Yheksän vuotta äskkeisestä unesta, se vasta totteutu.))
Keskiviikko 20.2.2013 Olin Karhunsalolla kotitiellä menossa kotiinpäin ja minulla oli kiire päästä töihin. Tiellä oli vähän lunta ja isojakin oksia, joita heittelin tien sivuun. Isä tuli vastaan. - Kello oli jo kymmentä vaille kahdeksan ja eväät oli vielä tekemättä. - Talo oli siniharmaa. Siinä oli kaksi huonetta, joista toinen oli vielä jaettu keltaisella vohvelikankaalla. Pöydällä oli pussillinen kiviä, jotka olivat oranssin-vaaleanpunaisen kirjavia, noin 3-4 sentin suuruisia, Yksi niistä näytti pusuhuulilta.
Myöhemmin olin menossa töihin samaa tietä polkupyörää työntäen. Sitten olinkin kesäisessä rannassa ja menin veneeseen. Aistin äidin olemassaolon ja Milja-tätini neuvoi tien, kun olin kysynyt, minne suuntaan mennään Venetsiaan. Täti aukaisi sulkuportit, josta meinasi tulla toinen vene, mikä oli valkoinen punaisin raidoin. Menin suluista läpi ja huomasin tulleeni suuren kaupungin satamaan (Helsinki?). Rannassa oli suuri keltainen rakennus. Huusin, että Enon keskustassakin on Venetsia! - Joku sanoi, puhu Kreikan kieltä.
Hevosista oon kansa nähny monia unia. Se on miun totteemielläin ja mummolassa oli ... sillon aikojen alussa, hevonen, Söpö nimelttään. Oon piirtäny ja mualannu usseitakymmenii hevossii ja varsoja.
"Näkijä, elämänpolulla henkien kanssa", Niina-Matilda Juhola. Näkijä jo pienestä pittäin ja hiän näki energiakentät kaikella. - Hiän kerttoo elämästtään ja merkittävimmistä kohttaamisisttaan. - Miekkii opettelin kahtommaan energiakentän, mutta en oo harrastanu sitä sen enemppee. Esimerkiks: kun esinneellä on yksvärinen tausta, siun pitäs kahttoo just ja just sen ohi. Niät melekkeen näkymättömän rajan parin millin piässä. Siinä se on! - Tai pilivettömänä päivänä kato männyn latvvaan samalla tavalla. Siellä se näkkyy!
Torstai 21.2.2013 Lakaisin autotallin lattiaa Karhunsalolla.
Lauantai 23.2.2013 Kehoitus; teelusikallinen tuhkaa.
Ompelin punaiseen kankaaseen punaisia ja mustia, kapeita kangassuikaleita ompelukoneella. Kankaassa oli paljon nuppineuloja.
Karhunsalon talo oli keltainen. Vinnin kuistilla keikkui keltainen puiston penkki ja rimoista tehty keltainen "aidan pätkä". Pentti oli siellä. - Talon takana oli kasvimaa, jossa kasvoi joitakin korkeita kasveja. Siellä oli myös haapaa ja pajua.
Sunnuntai 24.2.2013 Istuin hevosen rekikyydissä metsässä, jossa oli niin paljon puita, ettei oksia eroittanut. Hevosta ohjasi exä ja kyydissä oli Kalevi pienenä poikana. Perässämme puiden välissä juoksi jokin eläin, jota luultiin sudeksi ja he ampuivat sitä. Sitten huomasin sen kiipeävän ylemmäs puun takana. Sanoin: "Se onkin ilves." Mutta tarkemmin katsottuani, se olikin punaruskea, pitkäkarvainen kissa. Yritin houkutella sitä luokseni, mutta se ei tullut kuin vähän matkaa. - Sen jälkeen hyppäsinkin kesään. Istuin jossain. Minulla oli tumma hame ja sylissäni makoili valkea, pitkäkarvainen kissa. - Olin menossa edesmenneen (saman kylän tyttö) Marja-Kaisan synttäreille. Kello oli jo puoli 24, mutta lähdin kuitenkin.
Askartelin. Leikkelin pieniä jouluisia kuvia ja liimasin keltaiselle paperille.
Sunnuntai 5.4.1998
Olimme jutelleet Tainan kanssa joskus ohikulkiessa ja tiesin nyt, että hän oli naimisissa ja heillä oli kolme tyttöä, 8-, 10- ja 15-vuotiaat.
Sitten erään kerran hän pyysi minut heille vieraisille, kun olin ohimennen maininnut olevani kesälomalla. He asuivat omakotitalossa, ehkä noin kilometrin päässä asunnostani. - Löysin helposti perille. Taina oli sillä hetkellä tyttöjen kanssa yksin kotona. Mies, Jyrki, tulisi kotiin parin tunnin kuluttua. Juttelin Tainan kanssa niitä näitä, kun nuorin tytöistä halusi apua piirtämisessä. Minä tarjouduin avuksi, koska hänen äitinsä teki ruokaa.
Tytöillä oli yhteinen huone. Heillä harrastettiin näköjään lukemista, koska hyllymetrejä oli useita. - Siinä piirtäessä aika meni huomaamatta. Kuulin vain kerran oven kolahduksen ja sitten Tainan juttelevan miehelleen. Hän tuli morjenstamaan tyttöjen huoneeseen. Kun katseemme kohtasivat, punastuin. Jyrki oli vaalea ja komea. Häkellyin hieman.
Myöhemmin ruokapöydässä olin melko hiljainen. Tunsin Jyrkin katselevan itseäni, mutta minä en uskaltanut silmäilläkkään sinne päin.
Jonkin ajan kuluttua ruokailusta, sanoin unohtaneeni erään tapaamisen (tietenkin keksitty), kun minulle tuli tukala olo tuon vaalean miehen edessä. Ulkona huokasin helpotuksesta ja kävelin ripeästi asunnolleni.
Muutamaa päivää myöhemmin olin käymässä vanhemman siskoni luona ja jotenkin siellä lähti puheeksi Jyrki Kononen. Hilkka muisteli, että he olivat olleet samalla luokalla ylä-asteella. Sitten hän etsi luokkakuvan ja sieltähän Jyrki löytyi. Hän oli ollut komea jo silloin. Hän oli siis nelisen vuotta minua vanhempi.
Oli kulunut puolitoista viikoa Tainan luona käynnistä, kun tapasin hänet kauppareissulla. Tytöt olivat kuulemma mummolassa sillä hetkellä ja he olivat suunnitelleet illanistujaiset ja Taina
halusi minutkin mukaan. Hieman empien lupasin kuitenkin tulla heille.
Minulla oli hieman hermostunut olo, kun kävelin ilta-auringossa tuttua taloa kohti. Siellä näkyi olevan ulkona useampi henkilö ja huomatessaan minut, Taina huikkasi tervehdyksen ja esitteli minut ainakin kuudelle vieraalle. Hetkeä myöhemmin Jyrki tuli ulos ja säikäytti minut, panemalla kätensä hartioilleni takaapäin, tervehtiessään. Punastuin. Katseemme kohtasivat ja jäimme toistemme silmiin pieneksi ikuisuudeksi.
Illan aikana kohtasin monesti nuo vaaleansiniset silmät, joihin tunsin hukkuvani. Hämärästi muistan keskustelleeni muidenkin kanssa, mutta aiheista minulla ei ole tietoakaan.
Kello alkoi lähennellä puolta yötä. Olin Tainan kanssa keittiössä, kun hän yhtäkkiä huusi minulle: "Sinun ei tarvitse tulla tänne enää ikinä!" - Hieman hämilläni, mutta tietoisena mistä kenkä puristi, lähdin hiljaa ovelle päin. Vasta ulkona muistin, että olin unohtanut käsilaukkuni keittiöön. Palasin seisomaan oven pieleen ja huhuilin keittiön suuntaan käsilaukkuni perään. Kohta se viskattiinkin jalkoihini.
Kotimatkalla itkin pahaa mieltäni, jonka huutaminen oli minulle aiheuttanut. En kuitenkaan halunnut olla kenenkään välienrikkoja.
Aika kului ja tein ahkerasti erilaisia käsitöitä. Kävin kaupassa aamupäivisin, jotten törmäisi Tainaan, koska silloin hän olisi töissä.
Sitten eräänä iltapäivänä soi ovikello, ja kun avasin, seisoi Jyrki rapussa. Katselimme hetken toisiamme sanattomina, kunnes älysin pyytää hänet sisälle. Kun olin sulkenut oven, veti Jyrki minut lähelleen ja suuteli kevyesti huuliani. Sitten hän halasi tiukasti, enkä voinut olla vastaamatta halaukseen. Jyrki kertoi, että Taina on hieman äkkipikainen, suutuu helposti, mutta leppyy melko nopeasti. Jyrki oli kysellyt minne minä olin hävinnyt ja pelännyt, että tekisin jotakin itselleni, kun Taina huusi silloin illanistujaisissa. Jyrki katsoi minua hellästi ja sanoi: "Onneksi et ole tehnyt mitään tyhmyyksiä. Sydämeni olisi murtunut, sillä minä rakastan sinua koko sydämestäni."
Kuuntelin pää pyörällä hänen sanojaan. Sanoin etten halua olla välienrikkoja, mutta Jyrki vastasi siihen nopeasti, etten ollut lähelläkkään sellaista. Taina ja hän olivat eronneet, vaikka Taina oli sanonut minulle muuta, mutta tyttöjen takia Jyrki vietti monesti aikaansa siellä. Tainalla oli tietysti vieläkin ollut kuvitelmia, että he muuttaisivat yhteen. Mutta eilen illalla Jyrki oli tehnyt selväksi, ettei siitä tulisi mitään. Huokasin onnellisena ja halasin rajusti vaaleaa viikinkiäni.
((Unessa oli: luja halaus.))
Alakuaikona kävelin unissa paljo puuhollannikkaissa. Sillon oli tallouvellista puutetta, joten unikirjassa se piti paikkasa.
Kävelemällä oon tehny monet matkat unissa. Sekkii tarkotti olopaikan muutosta, surruu tai köyhhyytä. - Viimeaikona oon tallustellu unissa avojaloi? Eihän myö synnytä kengät jaloissa, joten
se vois kuvasttoo, että lähettäännii samalla tavalla, varppaat paljjaana? - Kukapa sen tiettää?! (hymmyilevä hymiö) :)
Tiistai 26.2.2013 Olin Kiteellä Tintin realisointi-kirppiksellä. Siellä oli paljon ihmisiä ja hyllyt olivat täynnä tavaraa.
Hengareissa oli paljon ruskeita nahkatakkeja. Muutama ihminen levitteli paperia telineestä, jossa oli useampi, ohut, pitkä rulla. Pois lähtiessä minulla oli kaksi vaaleaa, pienehköä säkkiä, joissa oli vaateriepuja. En ostanut niitä sieltä. Portaita noustessa, siinä pyöri noin 5-vuotias tyttö.
Olin menossa risteykseen ja muutamat meinasivat mennä tien yli toisesta kohdasta, mutta tulivatkin kanssani suojatielle. Kaksi poikaa ajoi pienellä sinisellä autolla risteyksessä liikennesääntöjen vastaisesti. Osoitin vasemman käden etusormella päätäni ja pyöritin kättäni, näyttäen pojille, että he ovat kaheleita. - Kuljin katua ylemmäs ilman kantamuksia. Vierelläni kulki punaruskea hoikka koira, jota välillä silitin.
Minulla oli ahdistunut olo. Itkin kovasti. Mietin; nyt enkelitkin itkevät.
Kesäaikaan olin ulkona parin rakennuksen välissä, tummankeltaisissa kengissä. Siinä välikössä oli kaksi ufo-alusta. Isompi oli kuin matala, pyöreä rasia. Pienempi muistutti vatkauskulhoa, jossa oli kansi. Molemmat olivat harmahtavanvihreitä. Välillä niistä aukeni luukku ja meni kiini, mutta mitään ei näkynyt. Sitten pienempi lensi pois. - Olin sisällä useamman muun ihmisen kanssa. Toisessa huoneessa he katselivat katon rajaan. Nähtävästi siellä oli ufo ja ne olivat leikkimielisiä. Ne ottivat jonkun naisen teleportaatiolla ja palauttivat hänet toisessa asennossa. - Seijakin oli siellä.
Keskiviikko 27.2.2013 Ajoin autolla toisten perässä etelään päin. He hävisivät juuri mutkan taa, kun meitä muita autoilijoita pysäytettiin. Kuului poliisiauton ääni. Tiellä oli sattunut kolari, joten menin läheiseen taloon odottamaan. Siellä ollessani soitin kännykälläni Hilkalle, että myöhästyn kolarin takia. Tukkirekka tiellä.
Talossa oli Vieno jonkun miehen ja kahden pienen tytön kanssa. Kävin vessassa. Pois lähtiessä olin laittamassa kenkiä jalkaani. Tyttö oli laittanut toiseen ruskeaan kenkääni paperirullia sekä keltaisia ja punaisia rakennuspalikoita. Kun otin niitä pois, huomasin pohjallisen irronneen ja kengän kärjen kuluneen puhki.Ikkunasta ajoi ohi pieni vaaleansininen kuorma-auto, minkä lavalle
oli sidottu halkoja.
Nähhään :)
Olimme juuri saunoneet ja vilvoittelimme ulkona, kun pihatiellemme ajeli verkalleen punainen, vanhanmallinen auto. Pysähdyttyä, siitä nousi hoikka, vaalea mies, jolla oli viikset. Hän oli pukeutunut tyylikkäästi.
Mies käveli varovasti pihan ympäristössä ja mainitsi kuin ohimennen, että oli ajellut teitä ajankulukseen ja osunut sitten meidän pihaan. Hän oli äsken ollut vatsaleikkauksessa, joten ei kärsinyt ajaa pitkiä matkoja yhtäjaksoisesti.
Kun vähän myöhemmin pistäydyin sisällä, isän huoneessa olivat myös ukkini ja veljeni. Isä kuului selostavan puhelimessa poliisille, millainen ”kulkuri” pihaamme oli ilmestynyt. Epäili, että olisiko se naapurikunna murhajutussa mukana. Minä menin takaisin ulos ja jäin seisomaan portaille. ”Kulkuri” käveli minua kohti ja tuli ihan lähelle. Saatoin erottaa hänen vihreiden silmiensä värivivahteet. Sitten hän yht`äkkiä vetäisi etusormellaan kaulakuopastani viivan napaa kohti. (Huh. Mitkä väreet.) Nopeasti otin hänen sormestaan kiinni jo ennen napaa ja työnsin poispäin. Mies sai huomaamattani sormensa sormieni lomaan ja puristi kevyesti.
-Kipinää on. Hän sanoi.
-Näissä sormissako? Kysyin hiukan hämilläni leikkiä laskien ja katsoin käteeni.
Kulkuri hipaisi toisen käden etusormellaan poskeani ja leukaani, nostaen samalla kasvojani ylöspäin. Samassa hän sanoi:
-Ei, kun täällä. Ja antoi kevyen suukon huulilleni. Sitten mies veti minut itseensä kiinni ja kysyi:
-Saanko tulla reilun kahden kuukauden kuluttua uudelleen? Seisoin portailla sulattelemassa hänen tekojaan ja sanojaan, kun hän jo käveli autolleen ja ajoi pois.
Isä oli saanut poliisilta tietojaan, eikä vieraamme ollut kyseinen henkilö. Huokasin. Miksiköhän?
Kesä tuli ja meni. Unohdin kyseisen henkilön, kunnes elokuun puolessa välissä...
Istuin pihakeinussa silmät kiinni ja annoin jaloillani pientä vauhtia. En kiinnittänyt huomiota pihalla liikkujiin, vaan kuuntelin lintujen laulua ilta-auringossa, kunnes viereltäni kuului tuttu ääni:
-Vieläkö sopii kyytiin?
Sydämeni löi ylimääräisen lyönnin ja kipsahdin hiukan, vaikka kysymys oli ollut hiljainen. Punastuin. Sama ”kulkuri” istahti vastausta odottamatta vierelleni. Sävähdin, kun lantiomme koskettivat toisiaan. Hän laittoi toisen kätensä hartioilleni, toisella kädellä hän teki tutun liikkeen, kaulakuopasta alas ja vaistomaisesti minä otin kädestä kiinni. Myös nyt hän sai sormensa sormieni lomaan ja minun vieläkin punastellessa hän sanoi:
-Vieläkin on kipinää.
En uskaltanut katsoa häntä kasvoihin. Sitten hän sanoi kysyvästi, hei? Ja pienen hiljaisuuden jälkeen nostin katseeni hänen kasvoihinsa ja samassa sain tutun suudelman. Suudelman, joka olisi nyt vienyt jalat altani, jos olisin seisonut. Sitten sain toisen.
-Minulla olisi kysyttävää isältäsi, mies sanoi.
Ihmettelin ja sanoin isän olevan luultavasti huoneessaan. Hän piteli minua kädestä, kun yhdessä menimme sisälle. Huoneen kynnyksellä ”kulkuri” heitti käteni irti ja astui vielä askeleen.
-Haluaisin pyytää tyttärenne kättä?
No viimeksi minä tuota olisin uskonut kysyttävän! Mutta isä ei näyttänyt olevan kysymyksestä moksiskaan, sanoi vain:
-Samahan se minulle. Miten lie Tainan laita?
Katsoin molempia kummissani. Tämä ei voinut olla totta! Sitten ”kulkuri” kääntyi minuun päin hymyillen ja otti käteni omiinsa. Silmissä oli kujeileva pilke ja samalla paljon hellyyttä, niin että ihan punastuin.
-Haluaisitko aloittaa seurustelun kanssani? Kipinä? Hän kysyi.
Minä en pystynyt sanomaan mitään, joten vain nyökkäsin myönnytykseksi. Sitten sain häneltä lujan halauksen.
((Unessa oli: kohttaus porttailla.))
Unessa kerron unestani jollekkii? Tuo vois tarkottoo sitä, kun ollaan lähetty Luojan luonta tänne muapallon unneen ja tiällä nähhään unia... Tai jotakkii sinne päin...
Ufottii on tuppaantunu miun unniin. Kokemukssii niihen kansa ei oo. Unissa ne on ollu vain piennii lentävvii alukssii, eikä niitä oo tarvinnu pelätä. Ne on vain kiinnostunu meiän elämisestä ja halluisivat auttoo.
Perjantai 8.2.2013 Näimme taivaalla ufo-laivueen. Sitten katsoimme TV:stä piirrettyä ohjelmaa, jossa ufot laskeutuivat suuriin kaupunkeihin. Sen jälkeen niitä tuli taloihimme sisälle. En pelännyt. Ne olivat vain suuren ruokailulautasen kokoisia, eri muotoisia ja -värisiä. Yhdessä oli valkoista ja vaaleansinistä.
Lauantai 9.2.2013 Pilkillä oli useita henkilöitä. Oli satanut lunta ja kaikki oli valkeaa. Laitoin penkalle pystyyn ohuen levyn, noin 20 kertaa 100cm, mikä oli kirkkaanpunainen. Myöhemmin
se taittui useammasta kohdasta.
Minulla oli muovipussissa vaaleita kerrosleipiä. Siinä oli myös isoja voinokareita ja palasten välissä paljon tummanvihreää persiljaa.
Sunnuntai 10.2.2013 Hilkan kanssa katselimme puisia sormuksia, joita minä myös kokeilin. Siinä päydällä oli muitakin koruja, joista Hilkka etsi pientä pitsikukkaa.
Asuin poikieni kanssa kellarikerroksessa. Herättyäni katsoin seinäkelloa, mikä oli jo kymmentä vaille yhdeksän. Minun olisi pitänyt olla töissä jo kahdeksalta. Sitten katsoin herätyskelloani. Se oli pysähtynyt illalla 10:ltä. Etsin huoneesta, joka oli totaalisesti sekaisin, oranssinsävyisen puseron päälleni. Lattialla oli monta laatikkoa, joissa oli kankaiden paloja ja niitä oli ympäri lattiaakin. Sitten etsin parin vihertäviä villasukkia, joissa oli varressa punaiset raidat. Sen jälkeen rupesin tekemään eväitä sekaisessa keittiössä. Kaapeissa oli kaksi rinkelipussia. Löysin pienen rasian...
Jostakin rakennuksesta siirrettiin vajaita pieniä pulloja ulos. Joukossa oli ainakin yksi viinilasi, jossa oli vielä vähän punaviiniä jäljellä.
((Illalla marttojen kanssa maistelimme pakurikääpäuutetta.))
"Kirjeitä valon maailmasta", Elsa Barker. Ihka ensimmäinen lukemani kirja tuonpuolleisseen liittyen (joulukuu 2012). Lainasin siks, koska senaikasen seurustelukaverini exä teki "automaattikirjotusta", jota ei suanu näyttee muille.
Tuosta aihheesta oli joskus suomalainen sarjadokumentti telekkarissa. Ihmiselle tulloo tarve ottoo kynä kätteen ja paperi sen alle. Hänelle annettaan tiettoo rajan toiselta puolelta. Meitä ihmissii yritettään suaha kiinnostummaan henkisestä kasvusta. Sielut (oikeammin henki) ihmisinä ollessaan, hyö "oppivat olemmaan ihmisinä", että voivat myöhemmin toiselta puolelta opasttoo muan piällä olevvii.
"Portti elämän jälkeen"; viestejä automaattikirjoituksella, Ritva Fagerström. Suomalaisen kirjoittama suomalaisille. Miun mielestä mielenkiintosempi kun Elsan kirja. Mutta makuasioista ei voi kiistellä.
Torstai 14.2.2013 Kalevi oli ihan pieni vauva, jonka sain juuri nukutettua. Hänellä oli sinisävyisiä vaatteita. Petri kuunteli musiikkia ja sanoin, että sammuttaisi radion. Etsin siitä katkaisijaa, mutten löytänyt. Sitten sanoin: "Mene autoosi nukkumaan." - Meillä oli vieraana presidentti Sauli Niinistö ja hän oli jo asettumassa nukkumaan.
((Presidentti, muan johtajahahmo, edusttaa mielestäni Jumalloo. - Joskus myöhemmissä unissa myö laskettiin mäkkeekkii, naurakkee vain ihan vappaasti, niin miekkii nauroin. Ja oonpa käyny presidentin linnassakkii.))
Lauantai 16.2.2013 Punaruskea tyhjä huone.
Karaokelaulattaja valkoisessa tai vaaleankeltaisessa puvussa.
Ukki kyseli minun toista runokirjaa. Hänellä oli valkoisen ja vaaleanharmaan raidallinen paita.
Joku henkilö piti käsissään irtonaisia sivuja, joissa oli tietokonetekstiä.
Perjantai 15.2.2013 Oranssinsävyinen matto.
Olin Luhtapohjan navetassa ja siellä oli lehmiä ja vasikoita. Korjasin jotakin isoa putkea ja etsin teippirullaa.
Sunnuntai 17.2.2013 Kesäaikaan Karhunsalon kylällä. Vallisärkän (tanssipaikka) parkkipaikalla oli paljon ihmisiä. Kaksi pientä lasta oli linja-autossa, joista toinen ajoi sitä. Kun se pysähtyi, otin avaimet pois. Itkin, että miten tällaista voi tapahtua.
Maanantai 18.2.2013 Aukaisin ikkunan, jonka karmit olivat valkoiset. Söin hernekeittoa, mikä ei ollut vielä täysin kypsää.
Näin ukin kaksoisolennon.
Sadetta oon tainu muutaman kerran suaha unissa piälleni, mutta uinu oon usseemman kerran ja oon piässy vastarannalle. Elikkä se ties hyvvee. Veshän on muutennii puhisttautumista varten ja niinpä se on henkisessäkkii mielessä.
Sitten toisinpäin: kalat unessa tiettää vessaitta ja se on joka kerran pitäny paikkasa.
Tiistai 19.2.2013 Karhunsalon koululla avustin muutamaa naista muuttotouhuissa. Punaisen auton takakonttiin yritettiin laittaa laatikoita, muttei ne sopineet, joten lähdimme kävelemään. Minulla oli kainalossani valkoinen pahvilaatikko. Muuan nainen veti perässään narun pääsä suurta säkkiä, jossa oli vaatteita. - Kuljettuamme vähän koululta kylälle päin, tulimme
kirkasvetiselle purolle, mikä oli syövyttänyt tien poikki. Mentyäni puron toiselle puolelle, kapusin ylös rinnettä, missä oli mättäitä ja nuoria koivupuskia.
((Tää viimesin muutto, kevät 2022, on ollu vuatesäkin hilloomista. Ja muuttounia on ollu usseita. Yheksän vuotta äskkeisestä unesta, se vasta totteutu.))
Keskiviikko 20.2.2013 Olin Karhunsalolla kotitiellä menossa kotiinpäin ja minulla oli kiire päästä töihin. Tiellä oli vähän lunta ja isojakin oksia, joita heittelin tien sivuun. Isä tuli vastaan. - Kello oli jo kymmentä vaille kahdeksan ja eväät oli vielä tekemättä. - Talo oli siniharmaa. Siinä oli kaksi huonetta, joista toinen oli vielä jaettu keltaisella vohvelikankaalla. Pöydällä oli pussillinen kiviä, jotka olivat oranssin-vaaleanpunaisen kirjavia, noin 3-4 sentin suuruisia, Yksi niistä näytti pusuhuulilta.
Myöhemmin olin menossa töihin samaa tietä polkupyörää työntäen. Sitten olinkin kesäisessä rannassa ja menin veneeseen. Aistin äidin olemassaolon ja Milja-tätini neuvoi tien, kun olin kysynyt, minne suuntaan mennään Venetsiaan. Täti aukaisi sulkuportit, josta meinasi tulla toinen vene, mikä oli valkoinen punaisin raidoin. Menin suluista läpi ja huomasin tulleeni suuren kaupungin satamaan (Helsinki?). Rannassa oli suuri keltainen rakennus. Huusin, että Enon keskustassakin on Venetsia! - Joku sanoi, puhu Kreikan kieltä.
Hevosista oon kansa nähny monia unia. Se on miun totteemielläin ja mummolassa oli ... sillon aikojen alussa, hevonen, Söpö nimelttään. Oon piirtäny ja mualannu usseitakymmenii hevossii ja varsoja.
"Näkijä, elämänpolulla henkien kanssa", Niina-Matilda Juhola. Näkijä jo pienestä pittäin ja hiän näki energiakentät kaikella. - Hiän kerttoo elämästtään ja merkittävimmistä kohttaamisisttaan. - Miekkii opettelin kahtommaan energiakentän, mutta en oo harrastanu sitä sen enemppee. Esimerkiks: kun esinneellä on yksvärinen tausta, siun pitäs kahttoo just ja just sen ohi. Niät melekkeen näkymättömän rajan parin millin piässä. Siinä se on! - Tai pilivettömänä päivänä kato männyn latvvaan samalla tavalla. Siellä se näkkyy!
Torstai 21.2.2013 Lakaisin autotallin lattiaa Karhunsalolla.
Lauantai 23.2.2013 Kehoitus; teelusikallinen tuhkaa.
Ompelin punaiseen kankaaseen punaisia ja mustia, kapeita kangassuikaleita ompelukoneella. Kankaassa oli paljon nuppineuloja.
Karhunsalon talo oli keltainen. Vinnin kuistilla keikkui keltainen puiston penkki ja rimoista tehty keltainen "aidan pätkä". Pentti oli siellä. - Talon takana oli kasvimaa, jossa kasvoi joitakin korkeita kasveja. Siellä oli myös haapaa ja pajua.
Sunnuntai 24.2.2013 Istuin hevosen rekikyydissä metsässä, jossa oli niin paljon puita, ettei oksia eroittanut. Hevosta ohjasi exä ja kyydissä oli Kalevi pienenä poikana. Perässämme puiden välissä juoksi jokin eläin, jota luultiin sudeksi ja he ampuivat sitä. Sitten huomasin sen kiipeävän ylemmäs puun takana. Sanoin: "Se onkin ilves." Mutta tarkemmin katsottuani, se olikin punaruskea, pitkäkarvainen kissa. Yritin houkutella sitä luokseni, mutta se ei tullut kuin vähän matkaa. - Sen jälkeen hyppäsinkin kesään. Istuin jossain. Minulla oli tumma hame ja sylissäni makoili valkea, pitkäkarvainen kissa. - Olin menossa edesmenneen (saman kylän tyttö) Marja-Kaisan synttäreille. Kello oli jo puoli 24, mutta lähdin kuitenkin.
Askartelin. Leikkelin pieniä jouluisia kuvia ja liimasin keltaiselle paperille.
Sunnuntai 5.4.1998
Olimme jutelleet Tainan kanssa joskus ohikulkiessa ja tiesin nyt, että hän oli naimisissa ja heillä oli kolme tyttöä, 8-, 10- ja 15-vuotiaat.
Sitten erään kerran hän pyysi minut heille vieraisille, kun olin ohimennen maininnut olevani kesälomalla. He asuivat omakotitalossa, ehkä noin kilometrin päässä asunnostani. - Löysin helposti perille. Taina oli sillä hetkellä tyttöjen kanssa yksin kotona. Mies, Jyrki, tulisi kotiin parin tunnin kuluttua. Juttelin Tainan kanssa niitä näitä, kun nuorin tytöistä halusi apua piirtämisessä. Minä tarjouduin avuksi, koska hänen äitinsä teki ruokaa.
Tytöillä oli yhteinen huone. Heillä harrastettiin näköjään lukemista, koska hyllymetrejä oli useita. - Siinä piirtäessä aika meni huomaamatta. Kuulin vain kerran oven kolahduksen ja sitten Tainan juttelevan miehelleen. Hän tuli morjenstamaan tyttöjen huoneeseen. Kun katseemme kohtasivat, punastuin. Jyrki oli vaalea ja komea. Häkellyin hieman.
Myöhemmin ruokapöydässä olin melko hiljainen. Tunsin Jyrkin katselevan itseäni, mutta minä en uskaltanut silmäilläkkään sinne päin.
Jonkin ajan kuluttua ruokailusta, sanoin unohtaneeni erään tapaamisen (tietenkin keksitty), kun minulle tuli tukala olo tuon vaalean miehen edessä. Ulkona huokasin helpotuksesta ja kävelin ripeästi asunnolleni.
Muutamaa päivää myöhemmin olin käymässä vanhemman siskoni luona ja jotenkin siellä lähti puheeksi Jyrki Kononen. Hilkka muisteli, että he olivat olleet samalla luokalla ylä-asteella. Sitten hän etsi luokkakuvan ja sieltähän Jyrki löytyi. Hän oli ollut komea jo silloin. Hän oli siis nelisen vuotta minua vanhempi.
Oli kulunut puolitoista viikoa Tainan luona käynnistä, kun tapasin hänet kauppareissulla. Tytöt olivat kuulemma mummolassa sillä hetkellä ja he olivat suunnitelleet illanistujaiset ja Taina
halusi minutkin mukaan. Hieman empien lupasin kuitenkin tulla heille.
Minulla oli hieman hermostunut olo, kun kävelin ilta-auringossa tuttua taloa kohti. Siellä näkyi olevan ulkona useampi henkilö ja huomatessaan minut, Taina huikkasi tervehdyksen ja esitteli minut ainakin kuudelle vieraalle. Hetkeä myöhemmin Jyrki tuli ulos ja säikäytti minut, panemalla kätensä hartioilleni takaapäin, tervehtiessään. Punastuin. Katseemme kohtasivat ja jäimme toistemme silmiin pieneksi ikuisuudeksi.
Illan aikana kohtasin monesti nuo vaaleansiniset silmät, joihin tunsin hukkuvani. Hämärästi muistan keskustelleeni muidenkin kanssa, mutta aiheista minulla ei ole tietoakaan.
Kello alkoi lähennellä puolta yötä. Olin Tainan kanssa keittiössä, kun hän yhtäkkiä huusi minulle: "Sinun ei tarvitse tulla tänne enää ikinä!" - Hieman hämilläni, mutta tietoisena mistä kenkä puristi, lähdin hiljaa ovelle päin. Vasta ulkona muistin, että olin unohtanut käsilaukkuni keittiöön. Palasin seisomaan oven pieleen ja huhuilin keittiön suuntaan käsilaukkuni perään. Kohta se viskattiinkin jalkoihini.
Kotimatkalla itkin pahaa mieltäni, jonka huutaminen oli minulle aiheuttanut. En kuitenkaan halunnut olla kenenkään välienrikkoja.
Aika kului ja tein ahkerasti erilaisia käsitöitä. Kävin kaupassa aamupäivisin, jotten törmäisi Tainaan, koska silloin hän olisi töissä.
Sitten eräänä iltapäivänä soi ovikello, ja kun avasin, seisoi Jyrki rapussa. Katselimme hetken toisiamme sanattomina, kunnes älysin pyytää hänet sisälle. Kun olin sulkenut oven, veti Jyrki minut lähelleen ja suuteli kevyesti huuliani. Sitten hän halasi tiukasti, enkä voinut olla vastaamatta halaukseen. Jyrki kertoi, että Taina on hieman äkkipikainen, suutuu helposti, mutta leppyy melko nopeasti. Jyrki oli kysellyt minne minä olin hävinnyt ja pelännyt, että tekisin jotakin itselleni, kun Taina huusi silloin illanistujaisissa. Jyrki katsoi minua hellästi ja sanoi: "Onneksi et ole tehnyt mitään tyhmyyksiä. Sydämeni olisi murtunut, sillä minä rakastan sinua koko sydämestäni."
Kuuntelin pää pyörällä hänen sanojaan. Sanoin etten halua olla välienrikkoja, mutta Jyrki vastasi siihen nopeasti, etten ollut lähelläkkään sellaista. Taina ja hän olivat eronneet, vaikka Taina oli sanonut minulle muuta, mutta tyttöjen takia Jyrki vietti monesti aikaansa siellä. Tainalla oli tietysti vieläkin ollut kuvitelmia, että he muuttaisivat yhteen. Mutta eilen illalla Jyrki oli tehnyt selväksi, ettei siitä tulisi mitään. Huokasin onnellisena ja halasin rajusti vaaleaa viikinkiäni.
((Unessa oli: luja halaus.))
Alakuaikona kävelin unissa paljo puuhollannikkaissa. Sillon oli tallouvellista puutetta, joten unikirjassa se piti paikkasa.
Kävelemällä oon tehny monet matkat unissa. Sekkii tarkotti olopaikan muutosta, surruu tai köyhhyytä. - Viimeaikona oon tallustellu unissa avojaloi? Eihän myö synnytä kengät jaloissa, joten
se vois kuvasttoo, että lähettäännii samalla tavalla, varppaat paljjaana? - Kukapa sen tiettää?! (hymmyilevä hymiö) :)
Tiistai 26.2.2013 Olin Kiteellä Tintin realisointi-kirppiksellä. Siellä oli paljon ihmisiä ja hyllyt olivat täynnä tavaraa.
Hengareissa oli paljon ruskeita nahkatakkeja. Muutama ihminen levitteli paperia telineestä, jossa oli useampi, ohut, pitkä rulla. Pois lähtiessä minulla oli kaksi vaaleaa, pienehköä säkkiä, joissa oli vaateriepuja. En ostanut niitä sieltä. Portaita noustessa, siinä pyöri noin 5-vuotias tyttö.
Olin menossa risteykseen ja muutamat meinasivat mennä tien yli toisesta kohdasta, mutta tulivatkin kanssani suojatielle. Kaksi poikaa ajoi pienellä sinisellä autolla risteyksessä liikennesääntöjen vastaisesti. Osoitin vasemman käden etusormella päätäni ja pyöritin kättäni, näyttäen pojille, että he ovat kaheleita. - Kuljin katua ylemmäs ilman kantamuksia. Vierelläni kulki punaruskea hoikka koira, jota välillä silitin.
Minulla oli ahdistunut olo. Itkin kovasti. Mietin; nyt enkelitkin itkevät.
Kesäaikaan olin ulkona parin rakennuksen välissä, tummankeltaisissa kengissä. Siinä välikössä oli kaksi ufo-alusta. Isompi oli kuin matala, pyöreä rasia. Pienempi muistutti vatkauskulhoa, jossa oli kansi. Molemmat olivat harmahtavanvihreitä. Välillä niistä aukeni luukku ja meni kiini, mutta mitään ei näkynyt. Sitten pienempi lensi pois. - Olin sisällä useamman muun ihmisen kanssa. Toisessa huoneessa he katselivat katon rajaan. Nähtävästi siellä oli ufo ja ne olivat leikkimielisiä. Ne ottivat jonkun naisen teleportaatiolla ja palauttivat hänet toisessa asennossa. - Seijakin oli siellä.
Keskiviikko 27.2.2013 Ajoin autolla toisten perässä etelään päin. He hävisivät juuri mutkan taa, kun meitä muita autoilijoita pysäytettiin. Kuului poliisiauton ääni. Tiellä oli sattunut kolari, joten menin läheiseen taloon odottamaan. Siellä ollessani soitin kännykälläni Hilkalle, että myöhästyn kolarin takia. Tukkirekka tiellä.
Talossa oli Vieno jonkun miehen ja kahden pienen tytön kanssa. Kävin vessassa. Pois lähtiessä olin laittamassa kenkiä jalkaani. Tyttö oli laittanut toiseen ruskeaan kenkääni paperirullia sekä keltaisia ja punaisia rakennuspalikoita. Kun otin niitä pois, huomasin pohjallisen irronneen ja kengän kärjen kuluneen puhki.Ikkunasta ajoi ohi pieni vaaleansininen kuorma-auto, minkä lavalle
oli sidottu halkoja.
Nähhään :)