Tuomihteminen? - Elä tuomihe että sinnuu ei tuomittas. - Se pittää täysin paikkasa, koska myö kaikki ollaan Jumalan osassii. Jos sie tuomihet jonkun, samalla sie tuomihet ihtes. Näin on näppylät.


Lauantai 1.2.2014  Söin näkkileipää.

Olin jonkun porukan kanssa talossa. Lattialla oli punaista mehua ja pyyhin sen pois. Kysyin roskapussia. Sain paksuja, kirkkaasta muovista tehtyjä säkkejä. Etsin vessaa. Ulkona, ihan rakennuksen viereen oli rakennettu uusi pihakeinu ja toinen pienempi.

Ajoin yksirenkaisella polkupyörällä, jossa oli yksi ohjaustanko ajosuunnassa.


Sunnuntai 2.2.2014  Poliisiautossa satoi lunta. - ((Timon sisko löydettiin kuolleena lumesta.))

Luokassa oli matematiikan tunti. Yksi tyttö näytti laskua,  josta en ymmärtänyt mitään. Kysyin opettajalta: -"Eikö täällä olekkaan puutyötä?" Hän katsoi lukujärjestystään ja totesi, ettei sitä ole ollenkaan.

Minulla oli pitkulaisessa pussissa fileerattu iso hauki, pieni sinipunaraidallinen akvaariokala sekä sammakko. Ehkä kompuroin ja niin isoin "kala" joutui vesirapakkoon. Se muuttuuikin  eläväksi haueksi ja nostin sen leikatusta pyrstöstä takaisin pussiin.


Maanantai 3.2.2014  Peseydyin saunassa.


Tiistai 4.2.2014  Kuljin kasvavan valkoapilaverhon läpi.

Olin menossa vessan pytylle, mutta sinne oli laitettu vihkon irtosivuja. Sanoin jollekkin tytölle ja hän keräsi ne pois.

Kampasin jonkun nuorenmiehen vaaleaa, punasävyistä tukkaa.






Satteenkaari? = suat nauttii elämän ihannuuvesta. - Henkisessä mielessä: taivvaassa on kaikki satteenkaaren värit, joten oikeella tiellä oon.


Keskiviikko 5.2.2014  Kesäinen lehtipuumaisema, jossa oli sateenkaaren pätkillä noin kaksimetrinen sydän. Sen sisällä oli kolmasosan kokoinen sydän, minkä häilyvät ääriviivat olivat vaaleanpunaiset. Itkin onnesta.


Torstai 6.2.2014  Olimme Timon kanssa saunassa peseytymässä ja kesken kaiken suutelimme niin pitkään, että mahassani muljahteli ja välillä jouduin vetämään henkeä.


Perjantai 7.2.2014  ((Kysyin P. H:ltä: - "Pitäskö miun luoppuu kokonnaan punasesta lihasta?"))
Pythonin maha.
((Oma tulukinta: Joo, anna vain muihen syyvä.))


Lauantai 8.2.2014  Minut valittiin koulun rehtoriksi, eikä se kauhistuttanut yhtään.

Keräsin kastematoja.

Kaksi pientä ruskeaa ponia. Kun silitin toista, sen pää olikin suden.


Sunnuntai 9.2.2014  Isä, Tapani ja Kalevi kantoivat kevytrunkoista, valkeaa metallisänkyä. - Poltettiin vanhan kelon latvusoksia.

Ulkorakennuksessa oli valkea jänis, jossa oli vähän mustaa. Vein sen ulos.






Orava? - Sen näkeminen tiettää riitassuutta. Unikirjan mukkaan. - Henkisessä mielessä? Jaaha. . . Orava on semmonen vikkelä kaveri, että tarkottasko se sitä, että pitäs kiirehttii asioita?


Maanantai 10.2.2014   Juuri silmänsä auki saanut mustavalkea kissanpentu ja samankokoinen vauva.

Kaivoin paksuun lumihankeen monttua.


Torstai 13.2.2014  Pieni vaaleansininen, neulottu muhvi. (Entisaikojen käsien lämmitin.)

Yritin kirjoittaa hipaisukännykällä, mutten osannut käyttää.

Aurinkoinen kevätpäivä ja asfalttitie oli sula, mutta muualla oli lunta. Kävelin tietä pitkin ja vastaan tuli mies punakeltaisessa palokunnan asussaan, minkä etumuksessa oli kirjaimet WP, vapaapalokunta. Tie oli märkä ja ohitettuani miehen, liu`uin muutaman metrin hankeen.


Perjantai 14.2.2014  Olin Karhunsalolla ja keräsin jonkinlaista kääpää.

Järjestelin sekasotkua.


Lauantai 15.2.2014  Olimme poikieni kanssa yläasteella. Tulimme liikuntasalista pukuhuoneeseen. Sitten ulkona etsimme polkupyöriämme. Ne oli varastettu ja keskustelimme OPOn, Matti Mertasen kanssa. Talonmies kokosi jotain pyörää, muttei se ollut meidän. Pyörästä löytyi huumeita.

Karhunsalon ulkovessan reikä oli täysi, mutta tein siihen silti tarpeeni. Kammarissa siivosin poikien leluja ja sanoin hieman itkuisena, etten jaksa tehdä heille ruokaa, jos eivät auta siivoamisessa. - Orava.


Sunnuntai 16.2.2014  Iso täysikuu läheni maapalloa ja lopulta siitä näkyi vain neljäsosa näkökentässäni. Käänsin päätäni puolelta toiselle, jotta näin reunat.

Seikkailin jossakin animaatiossa. Lähdin miehen kanssa pakoreissulle vanhan, tervatun veneen kanssa ja uimme sen suojassa omena pään päällä. Toisessa rannassa nousimme pieneen puulaivaan, jota kannatteli kuumailmapallo. Kaikkialla oli vaaleita sävyjä.


Maanantai 17.2.2014  Tapoin käärmeitä.


Tiistai 18.2.2014  Hienoa hiekkaa ja auringonpalvojia. Vaalea robottilelu juoksenteli kuin lapsi.

Seebran ja aasin piirretty kuva. - Edesmennyt Pesosen Ensio ja Milja.





Maanantai 29.11.1999


Katsoin juuri pitkulaisen paketin sisään, kun näin silmäkulmastani, että joku tuli  minua kohti. Kun  hän oli ehtinyt kiertää minut ja tulla eteeni, menin hetkeksi sanattomaksi, mutta sitten ojensin käteni  tervehdykseen sanoen: - "Sinä?"
- "Sinä olet vielä elävien kirjoissa?" Mies lattoi sormensa suunsa eteen ja hyssytteli, ettei vain kukaan kuulisi ja kuiskasi sitten, niin. Katsoin hänen kyyneltyviin silmiin ja suolavesi alkoi kohota omiinikin. En tiedä miksi hänen silmänsä kyyneltyivät. Siksikö, että hänen tyttärensä ovat kuolleet, vai siksi, että tapasi taas minut? Minä en osannut eritellä tunteitani, mutta ainakin päällimmäisenä oli onnentunne, että hän oli elossa.
Jarno piteli vielä kättäni omiensa välissä ja hymyili minulle. Olin hieman nolo, koska olin hänen linnamaisessa talossaan luvatta.

Tapasin Jarnon noin viisi vuotta takaperin eräällä tanssilavalla. Hän vei minut vauhdikkaaseen jenkkaan aluksi ja illan aikana moneen muuhunkin tanssiin. Poislähtiessä piirsin hänelle kartan, jotta hän osaisi hakea minut viikon päästä uudestaan tanssimaan.
Jarno oli osannut hyvin perille ja niinpä lähdimme toiselle tanssilavalle. Sinä iltana tanssimme melkein jokaisen kappaleen.
Seuraavaksi viikonlopuksi minä menin Jarnon kotiin. Tapasin siellä hänen kolme tytärtään, jotka kaikki olivat jo kouluiässä. Jarno oli jäänyt leskeksi noin vuosi takaperin ja yritti vieläkin toipua vaimonsa kuolemasta. - Me leikimme koko porukalla piilosta ulkona. Meillä oli tosi hauskaa. Illalla, ennen tansseihin lähtöä, Jarno vei tyttärensä äitinsä luo.
Tanssilava ei ollut kovin suuri, mutta siellä oli hyvä meininki. - Seuraavana päivänä Jarno vei minut kotiin, enkä sen jälkeen nähnyt häntä enää.
Seuraavalla viikolla sain häneltä kirjeen, jossa hän sanoi, ettemme tapaisi enää. Niin olisi parempi. Minä kirjoitin takaisin, mutten saanut vastausta. Itkin monesti hänen peräänsä ja vähitellen luovuin toivosta tavata häntä enää.
Kului monta vuotta. Sitten yksi lehden uutinen pisti silmääni. Pikkubussi oli joutunut huonossa talvikelissä pahaan onnettomuuteen. Kaksi lasta oli kuollut ja kaksi oli kriittisessä tilassa. Siskoksista vanhimmat olivat ruhjoutuneet pahasti ja nuorimmainen oli koomassa. Uutisessa ei ollut nimiä, mutta myöhemmin huomattuani heidän kuolinilmoituksensa, tuo samainen uutinen tuli mieleeni. Minä muistin nuo tyttäret ja surin heidän poismenoaan.
Pari päivää takaperin kuljin sattumalta Jarnon talon lähettyvillä. Menin lähemmäs ja muistelin meidän yhteisiä hetkiä. Kurkistin muutamasta ikkunasta sisään. Siellä oli hieman epäjärjestystä, aivan kuin sieltä olisi lähdetty kovalla kiireellä. Kaikki kukat olivat kuolleet, eikä niitä oltu korjattu pois. Hämähäkin seittejä siellä ei ollut, aivan kuin siellä olisi joku käynyt siivoamassa, mutta ei ollut saanut siirtää mitään paikoiltaan.
Jostain kumman syystä sitten tänään olin suunnistanut Jarnon kotiin uudelleen. Olin kiertänyt rakennusta ympäri ja kokeillut takaovea, joka oli lukossa. Ihmeekseni sitten etuovi olikin auki. Hetken emmittyäni menin sisälle. Kuljin hiljaa huoneesta toiseen ja mieleeni nousi paljon muistoja täällä käynnistäni. Sitten tulin Jarnon työhuoneeseen. Katseltuani hetken ympärilleni, menin kirjoituslipaston viereen. Siinä oli kaksi pitkulaista pakettia, joista toisen pää oli auki. Otin sen käteeni. . .

Jarno piteli yhäkin kättäni. Laitoin paketin takaisin lipaston päälle ja pyysin anteeksi, että olin tunkeutunut hänen taloonsa. Hän sanoi ettei ollut käynyt täällä lastensa kuoleman jälkeen. Nytkin tuntui, että suru puristi rinnasta.
Vähitellen mies kertoi, miten oli kuluttanut aikaansa ja miten oli viimein uskaltautunut tulemaan kotiinsa. Hän oli tosi iloinen, että olin täällä, muuten hän olisi saattanut juosta jo takaisin piilopaikkaansa. Sitten hän halasi minua ja itki jonkin aikaa minua pidellen.
Lopulta Jarnolta tyrehtyivät kyyneleet ja menimme alakerran huoneisiin. Kysyin, saisiko kuolleet kasvit viedä roskiin? Hän katsoi ihmetellen ympärilleen ja sanoi, tottakai. Samalla hän otti itsekkin yhden isomman ruukun ja lähti ulos.
Aika meni menojaan, kun me innostuimme siivoamaan ja järjestelemään tavaroita. Vasta yöhämärissä havahduimme, kun nälkä kurni vatsassa. Menimme erilliseen keittiöön, joka ihme kyllä, oli kuin juuri siivottu. Katsoimme jääkaappiin ja yllätyimme iloisesti. Se oli täynnä tuoretta ruokaa. Leipää löytyi kaapista.Teimme kylmästä kanasta maukkaat voileivät ja söimme ne lämpimän juotavan kanssa.
Vatsat täynnä ruokaa, menimme takapihalle kesäyön lämpimään. Pihakeinussa istuimme tovin hiljaa, kunnes kysyin Jarnolta, mitä hän aikoi tästä eteenpäin. Vähän aikaa hän oli hiljaa, otti sitten minua kädestä kiinni hymyillen ja sanoi: - "Elän vain päivän kerrallaan ja toivon hartaasti, että sinä kuljet minun rinnallani?" Yllättyneenä hymyilin. Painoin pääni hänen olkaansa vasten ja vastasin: - "Mielihyvin."

((Unessa oli kohta: kun katoin putkilon sissään.))






Salissa oleminen? = olojes muuttumista paremppaan päin. - No sehän uni ois jokkaiselle hyvä. - Henkisessä mielessä kuvittelisin, että kun tietossuus lissäättyy, niin ollaan avarakatsseisemppii, eikä elämä tunnu ennee niin pieneltä.


Torstai 20.2.2014  Hilkka, Seija ja Pentti olivat kanssani Karhunsalolla. Teimme lähtöä teatteriin ja katselimme aitasta itsellemme päällysvaatteita. Etsin keltaista villatakkiani, mutta laitoin loputa muun. Hilkka esitteli suurta, samettista, siniharmaata viittaa. Menimme autolla ja jyrkässä mutkassa lensimme tieltä ulos. Liitelimme erillään alemmas ja alemmas ruskaiselle suolle. Sieltä kävelimme polkua pitkin talolle. Kyselimme nuorilta naisilta tietä ja söimme valkoisen päydän ääressä riisipuuroa vaniljakastikkeella. Viereeni tuli musta koira, mutten huomioinut sitä. Sitten siihen tuli toinen, iso musta koira, jolla oli punaiset silmät, mutten huomioinut sitäkään. Tytöt olivat välillä laittaneet lisää tuoleja pöydän ympärille, jotta miehetkin mahtuisivat.


Perjantai 21.2.2014  Menin Rääkkylän S-marketille, juuri kun se aukesi.

Toisessa huoneessa dalmatiankoira meni nurkkaan makuulle pehmokoiran päälle. Silitin vaaleanruskeaa koiraa. Se tuoksui hyvälle. Kerin karkeaa, tummanruskeaa, ohutta narua, mikä oli sotkeutunut "isän" hartioiden ja pään ympärille. Hän meinasi ruveta narun vetoon, mutta minä päästin irti, kun käteni eivät kestäisi.

Salissa oli nuottiteline, minkä läpi menin toiselle puolelle. Salissa oli useita ihmisiä ja oli tarkoitus laulaa ja kuunnella musiikkia.


Lauantai 22.2.2014  Kangaspuista oli irronnut loimilankalenkkejä rimasta ja yritin laittaa niitä takaisin. Rima tuntui lyhenevän koko ajan ja vain pienen nipun sain pelastettua.

Etsin toista talvikenkääni. Rukkaset, hatun ja villasukat laitoin pieneen mustaan laukkuun. Pieni poika tuli sanomaan, ettei uskalla avata vesihanaa, joten lähdimme. Yläkerrasta tuli tosi jyrkät portaat alas, joten sanoin pojalle että odottaisi, kun saisin tavarat pois käsistäni. Sitten otin vaippaikäisen pojan syliini ja tanssimme tangoa. Molemmat kengät olivat jaloissani. Siellä istui joku mies, jolle hieman esitin sulavaa tanssiani.


Tiistai 25.2.2014  Istuin rakennuksen ulko-oven lipan päällä. Katselin viereisessä rannassa uivaa keltatäplikästä leguaania. Sitten rupesin laskeutumaan lipan alle ja potkaisin jaloistani puuhollannikkaat alas.

Olin pienessä valkeassa laivassa, mikä kaatui, mutta nousi vielä pystyyn.   -   Uin.  -  Kaatosateelta suojassa.






Iltarusko? - Unikirjassa: lemmenkuhertelluu ja sulossii muistoja. - Kyllä kun nuita ruskoja kahttoo, niin niistä tulloo iloselle mielelle. Niin että eiköhän uskota jotta ne henkisessäkki mielessä on jottai hyvvee. :)   :)


Keskiviikko 26.2.2014  Olin taideleirillä. Pihapiirissä oli useita vanhoja rakennuksia, joissa sijaitsi erilaisia taidemuotoja. Eräs tukevahko mies tuntui seurailevan minua. Lajittelin kudekeriä. Yhden kuteen päähän oli ommeltu helminauha, jossa oli eniten tummia helmiä. Leikkasin sen irti ja laitoin vasempaan taskuuni. Etsin Vienoa (Liimatta), jotta voisin sanoa hänelle "ahdistelijastani". Nojasin ulkorakennuksen valkoiseen nurkkalautaan ja itkin.


Torstai 27.2.2014  ((Kysyin P. H:ltä: - "Mitä miun pitäs tehä, että humina piässä loppus?"))
Koululuokkamme oli Joensuun keskustassa etsimässä tiloja opetukseen. En löytänyt heitä, joten odottelin tietyssä paikassa. Kohta sinne tuli muitakin ja laskin leikkiä tuntemattoman miehen kanssa, jolla oli valkea paita.

Kesäinen ilta-aurinko teki varjoja lehtipuiden lomassa. Laitoin pienen pojan ulos nukkumaan niin, ettei aamuaurinko herättäisi häntä. Katselin tuulista mäntymetsää varjoineen, sekä auringon kajastetta pilvien lomasta. Kaunista
((Oma tulukinta: elä, oo rohkkee, ilohe ja oo onnellinen pienistä asioista.))


Perjantai 28.2.2014  Kaksi junaraidetta kulki vierekkäin. Minä olin tavarajunan kyydissä kolmen muun kanssa. Toisilla kiskoilla kulki pikajuna. Hyppäsimme kyydistä hiljaisessa mutkassa ja katsoimme kun pikajunan raide hävisi veden alle järvellä. Tuumin, oliko se mennyt kokonaan sinisen veden alle vai oliko vain kiskot piilossa. Paluumatkalle hyppäsimme taas tavarajunaan. Sitten kuljimme nuoressa mäntymetsässä polkua pitkin niin jyrkkää rinnettä ylös, että piti ottaa puista kiinni päästäkseen eteenpäin. Tulin tukevahkon sinipukuisen naisen luo. Hänellä oli erikoisen näköisiä kiviä ja kasa kosteaa hiekkaa, minkä päällä olin mahallani.

Joku sanoi, että sillä ei ole merkitystä. Usealla oli samanlainen ajatus kuin minulla, että elämme harhamaailmassa.

Nähhään :)