Työnjohtaja ja insinööri kävelivät työpaikalle, jossa työntekijät nojjailivat lapioihisa ja iskivät juttuu. Insinööri kysäs: - "Tekköövätkö hyö mittää?" Johon työnjohtaja totes: - "Myö voijjaan männä ihan rauhassa, ei ne tie mittää."

((Kirjasta: Viärällä puolella lasija. Valittuja juttuja Savon Sanomista. Kiänsin Pohjjois-Karjalan murtteelle. Laitan muutaman sillon tällön sekkaan.))


Keskiviikko 1.4.2015  Kuljin metsässä hyvin jyrkkää rinnettä ylöspäin.

Exä meinasi ottaa venäläisen naisen kaverikseen. Kysyin miksi, vaikka sillä ei ollut minulle mitään väliä. Hän sanoi, ettei hänen tarvitse selitellä. Nimi alkoi S:llä. Kuulin, että hän opetti jotakin. Exällä oli viisi sinistä huopapalaa lattialla.


Lauantai 4.4.2015  Olimme naisporukan kanssa kahvilla. Kääretorttua. Siellä oli myös Kasken miehiä. Minulla oli kädessä pieniä tummia kiviä. Katsoin ikkunasta kivikkoon ja tunsin levollisuutta. Laitoin kiveni hieman isompien päälle.


Sunnuntai 5.4.2015  Kiipesin kukkulan yli. Kuljin ruskeasta puusta rakennetussa talossa pitkin käytäviä. Eräässä huoneessa nainen näytti minulle kuvia, joista minun olisi pitänyt valita yksi.

Suuressa salissa oli juhlan tuntua. Olin siellä Seijan kanssa. Presidentti Sauli Niinistö seisoi avonaisen oviaukon vieressä punaisessa paidassa ja mustissa housuissa. Sitten hänen pällään oli jokin kansallispuku ja punainen liivi. Oranssia ja kultaista kangasta. Presidentti leikkasi silhuettikuvia eri aiheista. Sitten hän leikkasi kultaisesta kankaasta suorakaiteen muotoisia paloja ja pujotteli vastakkaisiin reunoihin ruskeaa nauhaa. Siitä tuli vyö. Hän laittoi yhden pienelle tytölle ja toisen Seijalle ja sanoi minulle, ettei minullakaan ollut vyötä. Sanoin presidentille, että vaikka olen puuseppä, en tee kaikkea itse.


Maanantai 6.4.2015  Asunnossa oli lisäkseni Milja-täti, hänen ala-asteen ikäinen poikansa Tommi sekä ylä-asteen ikäinen Petri. Tommi oli jo puoli yhdeksältä lähdössä kouluun, ettei myöhästy, vaikka koulu oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Sitten kello oli melkein varttia vaille, kun sanoin tädilleni, jokohan Petri lähti, vai onko vielä vessassa.




Torstai 30.4.2002


Useampi vuosi oli jo takanapäin siitä päivästä, kun pääsin pois ylä-asteelta. Mutta nyt minut oli kutsuttu sinne vierailevaksi taiteilijaksi ja palasin hetkeksi vuosientakaisiin tunnelmiin.
Soittoinnostus oli vallannut minut jo melko nuorena. Vaikkei meidän suvussa ollut soittajia, niin minulle oli suotu hyvät sävelkorvat. Pikkutyttönä ollessa, kävimme usein naapurissa, jossa melkein kaikki soittivat, kuka viulua, kuka haitaria. Minä innostuin haitarista. Sain sitä myöhemmin soitella monet kerrat kyläreissuilla naapurissa käydessäni. Sitten, kun olin jo kahdeksannella luokalla, naapurin poika kuoli tapaturmaisesti. Hänen isänsä halusi luovuttaa poikansa haitarin minulle ja sanoi, että kun vain harjoittelisin päivittäin ja opettelisin ahkerasti nuottien kulun, minusta saattaisi hyvinkin tulla suuri taiteilija.
Pidin lupaukseni naapurille ja harjoittelin mahdollisimman paljon. Olinhan opiskellut nuotteja jo silloin ja opiskelen vielä tänäkin päivänä. Jossakin vaiheessa sitten rupesin tekemään hassutuksia. Sotin jotakin kappaletta ja jossakin sopivassa kohdassa vaihdoin toiseen, ihan erilaiseen kappaleeseen. Niistä päähänpistoistani sain "yleisöltäni" aina raikuvat naurut ja aplodit. Joskus soitin hitaan kappaleen nopeammin ja päinvastoin.
Tähän päivään mennessä olin esiintynyt monenmoisissa pippaloissa ja hauskuuttanut monenlaista yleisöä. Ja kohta koittaisi se hetki, kun astuisin entisen kouluni ovista sisään.
Oli koulujen viimeiset päivät menossa ja sää oli jo mukavan kesäinen. Ajelin koulun pihaan hieman jännittäen. Siellä oli välitunti menossa. Nostin autosta haitarilaukkuni ja lähdin astelemaan rehtorin kansliaa kohti. Se oli vielä tutulla paikallaan yläkerrassa ja koputettuani oveen, astuin sisään. Rehtori ja opettajatkin olivat vaihtuneet, joten minut esiteltiin tuntemattomille kasvoille. Siellä oli myös toinen "taiteilija", mies, joka muuten myös oli entisiä oppilaita. Hän oli enemmän laulun ja sanoituksen kanssa tekemisissä. Joimme pikaisesti kahvit, ennenkuin suunnistimme juhlasaliin päin. Mies, Tauno Mansikka-Aho, laulaisi ensin.
Odottelin esiintymisvuoroani sivummalla jännittyneenä. Sitten havahduin, kun kuulin salista naurua. Silmäilin takaviistosta Taunoa, kun hän soitti kaksitasoisia sähköurkuja ja välillä puhalsi huuliharppuun, mikä oli hänellä olkapäillä olevassa "telineessä". Minäkin rupesin kuuntelemaan laulujen sanoja. Ne olivat kuin suoraan hölmöläistarinoista, mutta muunneltuna nykypäivään. Tuskin salissa oli yhtään totista naamaa laulujen jälkeen.
Lopulta raikui aplodit pitkin seiniä, kun Taunon osuus loppui. Hän siirsi urkunsa sivuun ja laittoi minulle tuolin valmiiksi sekä esitteli minut. Tuntui hieman oudolta mennä esiintymään noin räväkän esiintymisen jälkeen, mutta tekisin vain parhaani.
Aloitin rauhallisella valssilla; Metsään on tullut jo syys, mutta kohta jatkoin Letkajenkalla. Muutaman tahdin jälkeen olin huomaavinani kappaleen vaihdoksen ja panin käden suulleni. Sitten jatkoin taas valssilla. Tein saman tempun uudestaan sen kappaleen aikana. Niiden jälkeen soitin Säkkijärven polkkaa sekä tango Desiree ja valssia Metsäkukkia samassa sopassa. Sitten, muutaman muun hassutuksen jälkeen, sain esiintymiseni päätökseen ja sain sitä aplodeja minäkin.
Vähän ajan päästä Taunokin tuli kasaamaan soittimensa pois ja kehui minua. Minä tein samoin. Menimme sitten yhdessä autoille ja juttelimme kaikenlaista musiikkiin liittyvää. Sitten hän kysyi, huvittaisiko minua rupatella lisää joskus, vaikka kuuman kaakaokupin äärellä ja vinkkasi silmää. Hän oli huomannut etten ollut kahvin ystävä. Hymyillen etsimme käyntikorttimme ja vaihdoimme ne keskenämme ennen kotimatkaa.

((Unessa oli: mänin rehtorin kanslliaan.))







"Rakkaus on yhessäolloo." - "Jos sie rakastat, sie halluut olla tukemassa, millon tahasa siun läsnäolloo tarvittaannii."


Tiistai 7.4.2015  Pihaan ajoi tummanvihreä henkilöauto.

Kuljeskelin rakenteilla olevassa talossa, jossa oli paljon huoneita.  -  Kävelin rantavedessä.

Viereeni istui siniasuinen mies. Hyvänolon tunne tuntui koko kehossa.

Naisopettaja kyseli jotakin pieneltä ryhmältä. Johonkin kysymykseen vastasin kieltävästi. Minulla oli kirja, jonka selkämys oli puolta leveämpi, kuin mitä sivuja oli.


Keskiviikko 8.4.2015  Katsoin ensin unta, mikä oli kuin animaatio, jossa ihmiset kapinoivat kiipeilemällä pois jostakin. Sitten Kiteen koulussa oppilaat osoittivat mieltä aukaisemalla lukittuja ovia ja pakenemalla koulusta. Sanoin jollekkin naiselle, että näin tällaista unta viimeyönä. Siellä oli paljon sinipukuisia aikuisia. Lapset juoksivat kotiin päin.


Torstai 9.4.2015  Olin noin 5-vuotiaan Kalevin kanssa talvisella parkkipaikalla. Hilkka tuli lumikolan kanssa puhdistushommiin. Sitten hän ajoi vihreän autonsa parkkiin.


Perjantai 10.4.2015  Kesällä kuljin avojaloin Kiteen keskustassa. Kellarikirppikseltä menin vihreisiin liikennevaloihin, päälläni vain alushousut ja musta toppi. Sitten topin tilalla olikin vaaleanpunainen, pitkähihainen paita. Vieressäni kulkeva tyttö näytti kainalossani olevaa reikää. Sanoin lähteneeni kiireellä, etten kerinnyt korjata. Tulimme aulan portaikkoon, jossa oli paljon opiskelijoita. Olin mennyt vahingossa portaisiin, joten kiipesin kaiteen yli alas. Eräs tyytö sanoi: - "Katsohhan vanhaa, kun yrittää voimistella."

Pojat olivat alle 10-vuotiaita. Koko huoneen lattia oli lelujen peitossa. Seinän vieressä oli tumma ja vaalea kiikkutuoli. Exä puhdisteli hellaa, josta pölähti vähän nokea. En tiedä miksi itkin, etten meinannut saada henkeä. Menin ulos.


Sunnuntai 12.4.2015  Kävelin lumista polkua, mikä meni muutamien talojen ohi. Ensin oli vanha, maalaamaton, iso tupa ja seuraavat olivan aina uudempia. Uusimmassa oli ikkunallinen erkkeri.

Kuljin alusvaatteisillani tanssipaikan ohi, jossa tanssittiin valsseja. Toisessa tanssipaikassa soitettiin jenkkoja.


Maanantai 13.4.2015  Kuljeskelin muutaman henkilön kanssa alkukesästä Makkosten pihamaalla. Menin takapihan puutarhaan. Siellä oli useita ruukkukukkia, joista yhdessä oli hieman auenneita, vaaleanpunaisia kukkia. Ajattelin, että nämä kestävät läpi talven ulkona. Olisin halunnut niistä yhden juuren itselleni.







Rattaat? - Niihen vetäminen tahi työntäminen = vaivalloista toimmeentulloo tai huonnoo seurroo.


Tiistai 14.4.2015  Keräsin mukiin isoja mustikoita. Seassa oli muutama huonokin. Katsoin läheiseen, kuivuneeseen leppämetsään, kun sieltä kaatui ohut runko.

Joku veti perässään rattaita, joissa oli kypsä, iso lintu puoliksi syötynä. Yritin ottaa siitä palan, mutten kerinnyt, kun rattaan liikkui koko ajan.


Torstai 16.4.2015  Mies, jolla oli taivaansiniset silmät, nostatti minussa tunteita. Petri ja Kalevi ratsastivat isoilla hevosilla.


Perjantai 17.4.2015  Yritin päästä jalkaisin lumista, jyrkkää mäkeä ylös. Kolmannella kerralla onnistuin ja kiipesin seinässä olevasta aukosta sisään.

Minun piti ommella tytölle suksipussi, mutta minulla oli liian vähän muovitettua nailonia. Toisessa oli sinisävyisiä kukkia ja toinen oli oranssia. Silitin Miisu-kissaa.


Sunnuntai 19.4.2015  Menin kesällä lapsuudenkodin, Karhunsalon, naapuriin Koposeen. Siellä oli heinän seivästys meneillään. Oikean käden yhdestä sormesta tuli pieni pisara verta. Sitten tunsin piston vasemman käden keskisormen päässä ja siitä tuli iso pisara verta. Siinä näkyi piikki ja vetäisin sen pois. Se oli noin kaksisenttinen tikku. Myös oikeassa kädessä näkyi piikki. Vetäisin ja se oli musta, karkea, monihaarainen karva. Sitten istuimme sisällä vaaleissa huoneissa.







Pöytä? - Sen kattaminen = torujen suamista, korjjoominen = siunnauksellista talloushoittoo, tyhjä = työntouhhuu, sille istuminen = suat illoo.


Maanantai 20.4.2015  Sanomalehti-Karjalaisessa oli päiväys 1. kesäkuuta ja kuva, jossa minä  kyyristelin pöydän alla morsiushuntu päässäni. Tekstissä oli tämänhetkinen nimeni tummannettuna. Siinä kiusoiteltiin minua. Sanoin Hilkalle, pitäisikö minun mennä rehtorin puheille, ettei kiusata.

Järjestelin jotakin valkeaseinäisessä kellarissa. Violettia kangasta. Sitten yritin mennä sieltä pois pienen, katossa olevan luukun kautta.


Tiistai 21.4.2015  Poikani olivat noin 10-vuotiaita, kun menin exän luona käymään. Ikkunoissa oli isokukalliset verhot, pöydillä punaiset liinat ja paljon likaisia astioita. Ruokapöydällä oli astia,  jossa oli murennettua leipää. Laitoin reilusti voita. Myös Hilkka oli syömässä. Minulla oli päässä pehmustettu kypärä ja yritin saada sitä pois. Ahdisti kovasti ja itkin. Halusin ulos. - Pojilla oli huoneessa vierekkäiset sängyt ja Hilkka aukaisi meille nukkumapaikan.


Torstai 23.4.2015  Luhtapohjan Tuomivaarassa kiipesin usean henkilön kanssa suurelle, jyrkälle kukkulalle. Laella näimme järven sen toisella puolella.

Joku vanha mies sanoi, että tulee vielä kylmä jakso.


Perjantai 24.4.2015  Noin 60-vuotias Hannes Häyrinen (näyttelijä lapsuusajalta) käveli tien ojassa. Ojensin käteni ja avitin tielle.

Keräsin nurmikolta radiokasetteja, niiden koteloita sekä kaikenlaisia pieniä leluja ja laitoin takkini taskuun.


Lauantai 25.4.2015  Asuin exän luona. Tyhjensin lattialle pienen pussillisen vanhoja kolikoita. Niiden kolahtelu sai hänet huutamaan minulle. Sanoin: - "Taidan mennä takaisin sinne." Tarkoitin Rasivaaraa. Silloin exä pyysi anteeksi.





Perjantai 3.5.2002


Asuin vielä perheeni kanssa kaksiossa, rivitalon toisessa kerroksessa, mutta onneksi muuttaisimme sieltä kohta omaan omakotitaloon. Olimme rakentaneet sitä jo edellisen kesän ja se alkoi olla jo melko valmis.
Helmikuun viimeiset päivät olivat menossa, kun eräänä iltana . . .
Olin ollut jo unessa, kun jokin herätti minut. Nousin varovasti sängystä, ettei mieheni heräisi. Sitten makuuhuoneen ovelle ilmestyi . . . Haamu! Kahdenkymmenen vuoden takainen heilani, jonka luulin kuolleen. Hän oli tulossa nukkumaan, mutta sanoin, että nyt minulla on uusi kaveri, mene muualle nukkumaan. Hän ei suostunut menemään asunnosta pois, vaan meni keittiön lattialle pitkäkseen. - Ihmettelin, miten hän oli päässyt sisään?
Levottomien yöunien jälkeen valkeni sekava aamu. Mieheni rupesi tietysti heti tivaamaan, kuka tuo vieras kaksilahkeinen on, joka liikkuu täällä kuin kotonaan? Minä yritin selittää parhaani mukaan, mutta se ei vakuuttanut miestäni, joten aamupalan jälkeen hän laittoi lapsille päälle ja oli lähdössä, kun minä sitten hypähdin tuolista ylös sanoen: - "Minäkin tulen."
Autolle mennessä nuorimmainen liukastui jäällä ja sai pienen verinaarmun poskelleen. Menin hänen kanssaan auton takapenkille. Sieltä selostin ja ihmettelin itsekkin, mistä mies ilmestyi, kuin tyhjästä. Asuntoon hänellä kuulemma oli vielä avain. Olihan se huoneisto ollut hänen silloin aikoinaan, kun seurustelin hänen kanssaan. Mutta minne hän oli hävinnyt 20 vuotta sitten?
Menimme rakennukselle ja asettauduimme taloksi. Ehkä meidän olisi NYT aika muuttaa sinne. Hakisimme kaupunkiasunnosta tavarat sitämukaa, kun tarvitsimme niitä.
Kevään mittaan olimme saaneet paikat kuntoon ja elelimme omassa rauhassamme. Entisestä heilastani en ollut kuullut mitään, kunnes . . .
Toukokuun viimeisenä päivänä oli kylän keskustassa torilla markkinat. Lähdin sinne katselemaan, josko sieltä löytyisi lapsille jotakin päällepantavaa.
Olin kiertänyt jo jonkin aikaa, kun vastaani tulla tupsahti . . . Kukas muu, kuin entinen heilani. Meinasin kiertää hänet, mutta hän tuli kohti. Sanoin, että jättäisi minut rauhaan, minulla oli nyt uusi elämä ja perhe. Sitten tein harhautusliikkeen ja pääsin hänestä ohi. Juoksin ihmettelevien ihmisten välistä. Sitten yksi nainen tarttui käsivarteeni, mutta sain sen väännettyä irti. Jatkoin juoksuani. Kun edessäni oli useita ihmisiä tien tukkeena, nousin kulkemaan matalalle kivimuurille. Silloin sama nainen yritti ottaa minut uudestaan kiinni, mutta olin vikkelämpi jaloistani ja pääsin kulkemaan muurin loppuun saakka. Siellä olikin vastassa joku mies, joka tuli kohti kädet levällään. Käännähdin oikealle sataman suuntaan. Juoksin alemmas rantapolulle ja yritin karistaa kiinniottajiani, jotka, kumma kyllä, jostain syystä eivät enää olleetkaan kovin innokkaita. Syyn siihen sain tietää kohta.
 Juoksin vielä jonkin aikaa polulla, kunnes hidastin kävelyksi ja samassa välähti mieleeni, että täällä olimme "heilani" kanssa kulkeneet silloin "valovuosia" takaperin. Tulin samassa suuren siirtolohkareen luo, jolta olimme monesti katsoneet kauniit auringonlaskut. Nojauduin puuhun ja huokasin. Melkein samassa sain kädet silmilleni ja tuttu ääni kysyi: - "Arvaa kuka?" Huokasin uudestaan ja ajattelin, ettei juokseminen auta mitään, meidän täytyisi puhua. Käännähdin mieheen päin ja samassa jouduin tuliseen syleilyyn ja sain tulisen suudelman. Kaikki mennyt tulvi mieleeni ja sain kyyneleet silmiini. Takerruin häneen itkien ketkerasti.
Tuokion kuluttua, kun olin hieman rauhoittunut, sanoin hänelle, että hän tuli kuusi vuotta liian myöhään. Sitten tivasin, missä hän oli ollut kaiki nämä vuodet? Hän kakisteli kurkkuaan mielenliikutukseltaan, ennenkuin sai sanottua, ettei voinut paljastaa tekemisiään ja olemisiaan. Hän oli joutunut lähtemään ilmoittamatta minulle mitään. Sen jälkeen takerruimme toisiimme, vuodattaen kyyneleitä menneitten vuosien edestä.
Lopulta kyyneleet tyrehtyivät ja irrottauduimme toisistamme, siirtyen istumaan suurille rantakiville. Katselimme tovin ulapalle, kunnes minä huokasin, etten voi erota miehestäni.
- Niin, sinähän olet yhden miehen nainen. Tauno sanoi. Sitten minä nousin lähteäkseni sanoen, toivottavasti löydät jonkun, jonka kanssa voisit elää loppuelämäsi rauhassa. Lähdin taakseni katsomatta, särkynein sydämin, ja tiesin, että rantakiville jäi toinen samanlainen.

((Unessa oli: mies rupes nukkummaan keittiön lattiille.))

Nähhään :)