

Työnjohtaja ja insinööri kävelivät työpaikalle, jossa työntekijät
nojjailivat lapioihisa ja iskivät juttuu. Insinööri kysäs: -
"Tekköövätkö hyö mittää?" Johon työnjohtaja totes: - "Myö voijjaan
männä ihan rauhassa, ei ne tie mittää."
((Kirjasta: Viärällä puolella lasija. Valittuja juttuja Savon
Sanomista. Kiänsin Pohjjois-Karjalan murtteelle. Laitan muutaman sillon
tällön sekkaan.))
Keskiviikko 1.4.2015 Kuljin metsässä hyvin jyrkkää rinnettä ylöspäin.
Exä meinasi ottaa venäläisen naisen kaverikseen. Kysyin miksi, vaikka
sillä ei ollut minulle mitään väliä. Hän sanoi, ettei hänen tarvitse
selitellä. Nimi alkoi S:llä. Kuulin, että hän opetti jotakin. Exällä
oli viisi sinistä huopapalaa lattialla.
Lauantai 4.4.2015 Olimme naisporukan kanssa kahvilla.
Kääretorttua. Siellä oli myös Kasken miehiä. Minulla oli kädessä pieniä
tummia kiviä. Katsoin ikkunasta kivikkoon ja tunsin levollisuutta.
Laitoin kiveni hieman isompien päälle.
Sunnuntai 5.4.2015
Kiipesin kukkulan yli. Kuljin ruskeasta puusta rakennetussa talossa
pitkin käytäviä. Eräässä huoneessa nainen näytti minulle kuvia, joista
minun olisi pitänyt valita yksi.
Suuressa salissa oli juhlan tuntua. Olin siellä Seijan kanssa.
Presidentti Sauli Niinistö seisoi avonaisen oviaukon vieressä
punaisessa paidassa ja mustissa housuissa. Sitten hänen pällään oli
jokin kansallispuku ja punainen liivi. Oranssia ja kultaista kangasta.
Presidentti leikkasi silhuettikuvia eri aiheista. Sitten hän leikkasi
kultaisesta kankaasta suorakaiteen muotoisia paloja ja pujotteli
vastakkaisiin reunoihin ruskeaa nauhaa. Siitä tuli vyö. Hän laittoi
yhden pienelle tytölle ja toisen Seijalle ja sanoi minulle, ettei
minullakaan ollut vyötä. Sanoin presidentille, että vaikka olen
puuseppä, en tee kaikkea itse.
Maanantai 6.4.2015
Asunnossa oli lisäkseni Milja-täti, hänen ala-asteen ikäinen poikansa
Tommi sekä ylä-asteen ikäinen Petri. Tommi oli jo puoli yhdeksältä
lähdössä kouluun, ettei myöhästy, vaikka koulu oli muutaman minuutin
kävelymatkan päässä. Sitten kello oli melkein varttia vaille, kun
sanoin tädilleni, jokohan Petri lähti, vai onko vielä vessassa.

Torstai 30.4.2002

Useampi vuosi oli jo takanapäin siitä päivästä, kun pääsin pois
ylä-asteelta. Mutta nyt minut oli kutsuttu sinne vierailevaksi
taiteilijaksi ja palasin hetkeksi vuosientakaisiin tunnelmiin.
Soittoinnostus oli vallannut minut jo melko nuorena. Vaikkei meidän
suvussa ollut soittajia, niin minulle oli suotu hyvät sävelkorvat.
Pikkutyttönä ollessa, kävimme usein naapurissa, jossa melkein kaikki
soittivat, kuka viulua, kuka haitaria. Minä innostuin haitarista. Sain
sitä myöhemmin soitella monet kerrat kyläreissuilla naapurissa
käydessäni. Sitten, kun olin jo kahdeksannella luokalla, naapurin poika
kuoli tapaturmaisesti. Hänen isänsä halusi luovuttaa poikansa haitarin
minulle ja sanoi, että kun vain harjoittelisin päivittäin ja
opettelisin ahkerasti nuottien kulun, minusta saattaisi hyvinkin tulla
suuri taiteilija.
Pidin lupaukseni naapurille ja harjoittelin mahdollisimman paljon.
Olinhan opiskellut nuotteja jo silloin ja opiskelen vielä tänäkin
päivänä. Jossakin vaiheessa sitten rupesin tekemään hassutuksia. Sotin
jotakin kappaletta ja jossakin sopivassa kohdassa vaihdoin toiseen,
ihan erilaiseen kappaleeseen. Niistä päähänpistoistani sain
"yleisöltäni" aina raikuvat naurut ja aplodit. Joskus soitin hitaan
kappaleen nopeammin ja päinvastoin.
Tähän päivään mennessä olin esiintynyt monenmoisissa pippaloissa ja
hauskuuttanut monenlaista yleisöä. Ja kohta koittaisi se hetki, kun
astuisin entisen kouluni ovista sisään.
Oli koulujen viimeiset päivät menossa ja sää oli jo mukavan kesäinen.
Ajelin koulun pihaan hieman jännittäen. Siellä oli välitunti menossa.
Nostin autosta haitarilaukkuni ja lähdin astelemaan rehtorin kansliaa
kohti. Se oli vielä tutulla paikallaan yläkerrassa ja koputettuani
oveen, astuin sisään. Rehtori ja opettajatkin olivat vaihtuneet, joten
minut esiteltiin tuntemattomille kasvoille. Siellä oli myös toinen
"taiteilija", mies, joka muuten myös oli entisiä oppilaita. Hän oli
enemmän laulun ja sanoituksen kanssa tekemisissä. Joimme pikaisesti
kahvit, ennenkuin suunnistimme juhlasaliin päin. Mies, Tauno
Mansikka-Aho, laulaisi ensin.
Odottelin esiintymisvuoroani sivummalla jännittyneenä. Sitten
havahduin, kun kuulin salista naurua. Silmäilin takaviistosta Taunoa,
kun hän soitti kaksitasoisia sähköurkuja ja välillä puhalsi
huuliharppuun, mikä oli hänellä olkapäillä olevassa "telineessä".
Minäkin rupesin kuuntelemaan laulujen sanoja. Ne olivat kuin suoraan
hölmöläistarinoista, mutta muunneltuna nykypäivään. Tuskin salissa oli
yhtään totista naamaa laulujen jälkeen.
Lopulta raikui aplodit pitkin seiniä, kun Taunon osuus loppui. Hän
siirsi urkunsa sivuun ja laittoi minulle tuolin valmiiksi sekä esitteli
minut. Tuntui hieman oudolta mennä esiintymään noin räväkän
esiintymisen jälkeen, mutta tekisin vain parhaani.
Aloitin rauhallisella valssilla; Metsään on tullut jo syys, mutta kohta
jatkoin Letkajenkalla. Muutaman tahdin jälkeen olin huomaavinani
kappaleen vaihdoksen ja panin käden suulleni. Sitten jatkoin taas
valssilla. Tein saman tempun uudestaan sen kappaleen aikana. Niiden
jälkeen soitin Säkkijärven polkkaa sekä tango Desiree ja valssia
Metsäkukkia samassa sopassa. Sitten, muutaman muun hassutuksen jälkeen,
sain esiintymiseni päätökseen ja sain sitä aplodeja minäkin.
Vähän ajan päästä Taunokin tuli kasaamaan soittimensa pois ja kehui
minua. Minä tein samoin. Menimme sitten yhdessä autoille ja juttelimme
kaikenlaista musiikkiin liittyvää. Sitten hän kysyi, huvittaisiko minua
rupatella lisää joskus, vaikka kuuman kaakaokupin äärellä ja vinkkasi
silmää. Hän oli huomannut etten ollut kahvin ystävä. Hymyillen etsimme
käyntikorttimme ja vaihdoimme ne keskenämme ennen kotimatkaa.
((Unessa oli: mänin rehtorin kanslliaan.))


"Rakkaus on yhessäolloo." - "Jos sie rakastat, sie halluut olla tukemassa, millon tahasa siun läsnäolloo tarvittaannii."
Tiistai 7.4.2015 Pihaan ajoi tummanvihreä henkilöauto.
Kuljeskelin rakenteilla olevassa talossa, jossa oli paljon huoneita. - Kävelin rantavedessä.
Viereeni istui siniasuinen mies. Hyvänolon tunne tuntui koko kehossa.
Naisopettaja kyseli jotakin pieneltä ryhmältä. Johonkin kysymykseen
vastasin kieltävästi. Minulla oli kirja, jonka selkämys oli puolta
leveämpi, kuin mitä sivuja oli.
Keskiviikko 8.4.2015
Katsoin ensin unta, mikä oli kuin animaatio, jossa ihmiset kapinoivat
kiipeilemällä pois jostakin. Sitten Kiteen koulussa oppilaat osoittivat
mieltä aukaisemalla lukittuja ovia ja pakenemalla koulusta. Sanoin
jollekkin naiselle, että näin tällaista unta viimeyönä. Siellä oli
paljon sinipukuisia aikuisia. Lapset juoksivat kotiin päin.
Torstai 9.4.2015 Olin
noin 5-vuotiaan Kalevin kanssa talvisella parkkipaikalla. Hilkka tuli
lumikolan kanssa puhdistushommiin. Sitten hän ajoi vihreän autonsa
parkkiin.
Perjantai 10.4.2015
Kesällä kuljin avojaloin Kiteen keskustassa. Kellarikirppikseltä menin
vihreisiin liikennevaloihin, päälläni vain alushousut ja musta toppi.
Sitten topin tilalla olikin vaaleanpunainen, pitkähihainen paita.
Vieressäni kulkeva tyttö näytti kainalossani olevaa reikää. Sanoin
lähteneeni kiireellä, etten kerinnyt korjata. Tulimme aulan
portaikkoon, jossa oli paljon opiskelijoita. Olin mennyt vahingossa
portaisiin, joten kiipesin kaiteen yli alas. Eräs tyytö sanoi: -
"Katsohhan vanhaa, kun yrittää voimistella."
Pojat olivat alle 10-vuotiaita. Koko huoneen lattia oli lelujen
peitossa. Seinän vieressä oli tumma ja vaalea kiikkutuoli. Exä
puhdisteli hellaa, josta pölähti vähän nokea. En tiedä miksi itkin,
etten meinannut saada henkeä. Menin ulos.
Sunnuntai 12.4.2015 Kävelin lumista polkua, mikä meni
muutamien talojen ohi. Ensin oli vanha, maalaamaton, iso tupa ja
seuraavat olivan aina uudempia. Uusimmassa oli ikkunallinen erkkeri.
Kuljin alusvaatteisillani tanssipaikan ohi, jossa tanssittiin valsseja. Toisessa tanssipaikassa soitettiin jenkkoja.
Maanantai 13.4.2015
Kuljeskelin muutaman henkilön kanssa alkukesästä Makkosten pihamaalla.
Menin takapihan puutarhaan. Siellä oli useita ruukkukukkia, joista
yhdessä oli hieman auenneita, vaaleanpunaisia kukkia. Ajattelin, että
nämä kestävät läpi talven ulkona. Olisin halunnut niistä yhden juuren
itselleni.


Rattaat? - Niihen vetäminen tahi työntäminen = vaivalloista toimmeentulloo tai huonnoo seurroo.
Tiistai 14.4.2015 Keräsin
mukiin isoja mustikoita. Seassa oli muutama huonokin. Katsoin
läheiseen, kuivuneeseen leppämetsään, kun sieltä kaatui ohut runko.
Joku veti perässään rattaita, joissa oli kypsä, iso lintu puoliksi
syötynä. Yritin ottaa siitä palan, mutten kerinnyt, kun rattaan liikkui
koko ajan.
Torstai 16.4.2015 Mies, jolla oli taivaansiniset silmät, nostatti minussa tunteita. Petri ja Kalevi ratsastivat isoilla hevosilla.
Perjantai 17.4.2015
Yritin päästä jalkaisin lumista, jyrkkää mäkeä ylös. Kolmannella
kerralla onnistuin ja kiipesin seinässä olevasta aukosta sisään.
Minun piti ommella tytölle suksipussi, mutta minulla oli liian vähän
muovitettua nailonia. Toisessa oli sinisävyisiä kukkia ja toinen oli
oranssia. Silitin Miisu-kissaa.
Sunnuntai 19.4.2015 Menin
kesällä lapsuudenkodin, Karhunsalon, naapuriin Koposeen. Siellä oli
heinän seivästys meneillään. Oikean käden yhdestä sormesta tuli pieni
pisara verta. Sitten tunsin piston vasemman käden keskisormen päässä ja
siitä tuli iso pisara verta. Siinä näkyi piikki ja vetäisin sen pois.
Se oli noin kaksisenttinen tikku. Myös oikeassa kädessä näkyi piikki.
Vetäisin ja se oli musta, karkea, monihaarainen karva. Sitten istuimme
sisällä vaaleissa huoneissa.


Pöytä? - Sen kattaminen = torujen suamista, korjjoominen =
siunnauksellista talloushoittoo, tyhjä = työntouhhuu, sille istuminen =
suat illoo.
Maanantai 20.4.2015
Sanomalehti-Karjalaisessa oli päiväys 1. kesäkuuta ja kuva, jossa
minä kyyristelin pöydän alla morsiushuntu päässäni. Tekstissä oli
tämänhetkinen nimeni tummannettuna. Siinä kiusoiteltiin minua. Sanoin
Hilkalle, pitäisikö minun mennä rehtorin puheille, ettei kiusata.
Järjestelin jotakin valkeaseinäisessä kellarissa. Violettia kangasta.
Sitten yritin mennä sieltä pois pienen, katossa olevan luukun kautta.
Tiistai 21.4.2015 Poikani
olivat noin 10-vuotiaita, kun menin exän luona käymään. Ikkunoissa oli
isokukalliset verhot, pöydillä punaiset liinat ja paljon likaisia
astioita. Ruokapöydällä oli astia, jossa oli murennettua leipää.
Laitoin reilusti voita. Myös Hilkka oli syömässä. Minulla oli päässä
pehmustettu kypärä ja yritin saada sitä pois. Ahdisti kovasti ja itkin.
Halusin ulos. - Pojilla oli huoneessa vierekkäiset sängyt ja Hilkka
aukaisi meille nukkumapaikan.
Torstai 23.4.2015
Luhtapohjan Tuomivaarassa kiipesin usean henkilön kanssa suurelle,
jyrkälle kukkulalle. Laella näimme järven sen toisella puolella.
Joku vanha mies sanoi, että tulee vielä kylmä jakso.
Perjantai 24.4.2015 Noin 60-vuotias Hannes Häyrinen (näyttelijä lapsuusajalta) käveli tien ojassa. Ojensin käteni ja avitin tielle.
Keräsin nurmikolta radiokasetteja, niiden koteloita sekä kaikenlaisia pieniä leluja ja laitoin takkini taskuun.
Lauantai 25.4.2015 Asuin
exän luona. Tyhjensin lattialle pienen pussillisen vanhoja kolikoita.
Niiden kolahtelu sai hänet huutamaan minulle. Sanoin: - "Taidan mennä
takaisin sinne." Tarkoitin Rasivaaraa. Silloin exä pyysi anteeksi.

Perjantai 3.5.2002

Asuin vielä perheeni kanssa kaksiossa, rivitalon toisessa kerroksessa,
mutta onneksi muuttaisimme sieltä kohta omaan omakotitaloon. Olimme
rakentaneet sitä jo edellisen kesän ja se alkoi olla jo melko valmis.
Helmikuun viimeiset päivät olivat menossa, kun eräänä iltana . . .
Olin ollut jo unessa, kun jokin herätti minut. Nousin varovasti
sängystä, ettei mieheni heräisi. Sitten makuuhuoneen ovelle ilmestyi .
. . Haamu! Kahdenkymmenen vuoden takainen heilani, jonka luulin
kuolleen. Hän oli tulossa nukkumaan, mutta sanoin, että nyt minulla on
uusi kaveri, mene muualle nukkumaan. Hän ei suostunut menemään
asunnosta pois, vaan meni keittiön lattialle pitkäkseen. - Ihmettelin,
miten hän oli päässyt sisään?
Levottomien yöunien jälkeen valkeni sekava aamu. Mieheni rupesi
tietysti heti tivaamaan, kuka tuo vieras kaksilahkeinen on, joka
liikkuu täällä kuin kotonaan? Minä yritin selittää parhaani mukaan,
mutta se ei vakuuttanut miestäni, joten aamupalan jälkeen hän laittoi
lapsille päälle ja oli lähdössä, kun minä sitten hypähdin tuolista ylös
sanoen: - "Minäkin tulen."
Autolle mennessä nuorimmainen liukastui jäällä ja sai pienen
verinaarmun poskelleen. Menin hänen kanssaan auton takapenkille. Sieltä
selostin ja ihmettelin itsekkin, mistä mies ilmestyi, kuin tyhjästä.
Asuntoon hänellä kuulemma oli vielä avain. Olihan se huoneisto ollut
hänen silloin aikoinaan, kun seurustelin hänen kanssaan. Mutta minne
hän oli hävinnyt 20 vuotta sitten?
Menimme rakennukselle ja asettauduimme taloksi. Ehkä meidän olisi NYT
aika muuttaa sinne. Hakisimme kaupunkiasunnosta tavarat sitämukaa, kun
tarvitsimme niitä.
Kevään mittaan olimme saaneet paikat kuntoon ja elelimme omassa
rauhassamme. Entisestä heilastani en ollut kuullut mitään, kunnes . . .
Toukokuun viimeisenä päivänä oli kylän keskustassa torilla markkinat.
Lähdin sinne katselemaan, josko sieltä löytyisi lapsille jotakin
päällepantavaa.
Olin kiertänyt jo jonkin aikaa, kun vastaani tulla tupsahti . . . Kukas
muu, kuin entinen heilani. Meinasin kiertää hänet, mutta hän tuli
kohti. Sanoin, että jättäisi minut rauhaan, minulla oli nyt uusi elämä
ja perhe. Sitten tein harhautusliikkeen ja pääsin hänestä ohi. Juoksin
ihmettelevien ihmisten välistä. Sitten yksi nainen tarttui
käsivarteeni, mutta sain sen väännettyä irti. Jatkoin juoksuani. Kun
edessäni oli useita ihmisiä tien tukkeena, nousin kulkemaan matalalle
kivimuurille. Silloin sama nainen yritti ottaa minut uudestaan kiinni,
mutta olin vikkelämpi jaloistani ja pääsin kulkemaan muurin loppuun
saakka. Siellä olikin vastassa joku mies, joka tuli kohti kädet
levällään. Käännähdin oikealle sataman suuntaan. Juoksin alemmas
rantapolulle ja yritin karistaa kiinniottajiani, jotka, kumma kyllä,
jostain syystä eivät enää olleetkaan kovin innokkaita. Syyn siihen sain
tietää kohta.
Juoksin vielä jonkin aikaa polulla, kunnes hidastin kävelyksi ja
samassa välähti mieleeni, että täällä olimme "heilani" kanssa kulkeneet
silloin "valovuosia" takaperin. Tulin samassa suuren siirtolohkareen
luo, jolta olimme monesti katsoneet kauniit auringonlaskut. Nojauduin
puuhun ja huokasin. Melkein samassa sain kädet silmilleni ja tuttu ääni
kysyi: - "Arvaa kuka?" Huokasin uudestaan ja ajattelin, ettei
juokseminen auta mitään, meidän täytyisi puhua. Käännähdin mieheen päin
ja samassa jouduin tuliseen syleilyyn ja sain tulisen suudelman. Kaikki
mennyt tulvi mieleeni ja sain kyyneleet silmiini. Takerruin häneen
itkien ketkerasti.
Tuokion kuluttua, kun olin hieman rauhoittunut, sanoin hänelle, että
hän tuli kuusi vuotta liian myöhään. Sitten tivasin, missä hän oli
ollut kaiki nämä vuodet? Hän kakisteli kurkkuaan mielenliikutukseltaan,
ennenkuin sai sanottua, ettei voinut paljastaa tekemisiään ja
olemisiaan. Hän oli joutunut lähtemään ilmoittamatta minulle mitään.
Sen jälkeen takerruimme toisiimme, vuodattaen kyyneleitä menneitten
vuosien edestä.
Lopulta kyyneleet tyrehtyivät ja irrottauduimme toisistamme, siirtyen
istumaan suurille rantakiville. Katselimme tovin ulapalle, kunnes minä
huokasin, etten voi erota miehestäni.
- Niin, sinähän olet yhden miehen nainen. Tauno sanoi. Sitten minä
nousin lähteäkseni sanoen, toivottavasti löydät jonkun, jonka kanssa
voisit elää loppuelämäsi rauhassa. Lähdin taakseni katsomatta,
särkynein sydämin, ja tiesin, että rantakiville jäi toinen samanlainen.
((Unessa oli: mies rupes nukkummaan keittiön lattiille.))
Nähhään :)