

Kyyhkyset? - Niihen näkeminen = perhheellistä onnee, pyytäminen tahi
ampuminen = vahinkkoo, lihan syöminen = loukkoot tuttavvoos,
teurastaminen = hävität
rakkaan ystävän, ruokkiminen = häitä.
Perjantai 2.9.2016 Etsin
kaapista mieleistäni lankaa, että olisin tehnyt käpyilemällä sydämiä.
Tiistai 6.9.2016 Olimme
Karhunsalon ulkosaunassa Seijan kanssa. Viskasin vettä kiukaalle. Joku
mies katsoi, etteihän siellä ole enää palamista ja laittoi puita.
Lähdettyäni saunasta halusin käydä vessassa korjaamassa
kuukautissiteeni asentoa. Ulkorakennuksen vessat olivat varattuja.
Sisällä oli paljon pieniä poikia ja he saivat jotakin syötävää.
Sanoin jollekkin syöväni joka aterialla tomaatin, tuorekurkun palan ja
rucola-salaattia.
Keskiviikko 7.9.2016
Nilkasta oleva jalkaterä vilisti valkoisten kyyhkysten ohi ja ne
pyörtyivät selälleen.
Karhunsalolla oli paljon lunta. Joku ajoi sinisellä traktorilla, johon
oli kytketty peräkärri. Mies ajoi saunan suunnasta navetan taakse.
Sitten hän teki jyrkän peruutuksen, jotta peräkärri irtosi. Lunta oli
konepellin korkeudelta ja traktori meinasi juuttua, mutta onneksi sillä
oli edessä kauha.
Joku nainen luki lehdestä ison ilmoituksen tapahtumasta. Sitten Seija
ja muutama nainen rupesivat voimistelemaan.
Torstai 8.9.2016 Kävelin
metsässä siistiä polkua pitkin. Ensin oli mänty- ja sitten koivumetsä.
Polun päässä oli lautamaja ja siellä oli nainen. Otin sieltä valokuvan.
Söin marjasekoitusta, jossa eniten oli puolukoita.
Maanantai 12.9.2016
((Kysyin P. H:ltä: - "Mikä aiheuttaa ilmaa niveliin?"))
Pahville oli piirretty iso ympyrä, jonka ulkoreunoja väritin
kuivamustekynällä. Sitten muste loppui. Katselin ulkona avaraa
maisemaa. Etualalla oli kaksi ruohikkoista kukkulaa ja taustalla
useampi metsäinen kukkula.
Kuljin lattialla, jossa oli älyttömästi legoja, niin ettei jalansijaa
tahtonut löytyä. Rupesin poikien kanssa kasaamaan niitä
pahvilaatikoihin. Sitten söin pöydän ääressä uuniahventa pojan kanssa.
Vierailulle tulivat Soiniset, tätini perhe.


Postimerkki? - Hyvvii uutissii.
Tiistai 13.9.2016
Kohdustani tuli samea, hyytelömäinen möykky.
Karhunsalolle oli rakennettu kaksi keltatiilistä rakennusta vanhuksille.
Keskiviikko 14.9.2016
Ukki tarvitsi 80 postimerkkiä, joita revin irti toisistaan.
Halusin muokata multapeltoa, mutta minu ei annettu.
Kuljin lumisessa maisemassa.
Torstai 15.9.2016 Kävin
vessassa.
Perjantai 16.9.2016
Istuin linja-auton kyydissä. Se teki kaupunkikierrosta ja kuskina oli
nuori nainen. Tämä oli hänen ensimmäinen ajo ja sitä valvoi kyydissä
toinen nuori nainen. Kyytiin nousi muutama matkustaja. Sitten kuski
huomasi ajaneensa väärään kohtaan ja peruutti vähän. Ajorataan oli
merkitty valkoiset viivat, joita myöten hänen oli tarkoitus ajaa.
Poistuin ihmisten mukana jostakin rakennuksesta. Käsissäni oli pitkät
valkeat helmet ja laitoin ne pitkän, vihreän takkini taskuun. Joku mies
katseli, kun korjasin klipsien paikkaa tukassani. Hän käveli vähän
matkaa vierelläni, mutta sitten minä muutin kulkureittiäni ja ponnistin
itseni puolen metrin korkuiselle tasanteelle kaiteen päästä kiinni
pitäen. Siirryin jyrkänteen reunaan, nojasin kaiteeseen ja katselin
avaraan maisemaan. Syksyisessä metsässä oli vähän usvaa.
Torstai 20.9.2016
Karhunsalon kylällä, keskeltä soratietä pulppusi keltaista väriä.
Lähellä tietä pihapiirissä pujottelin okran väristä, ohutta nauhaa
ympäri pihaa. Tien laidassa oli maassa reikä, mikä oli täynnä vettä ja
sen reunalla oli vaaleanpunainen paperitötterö. Sylissäni ollut rotta
hyppäsi sinne. Siellä oli myös toinen rotta ja ne tykkäsivät uida. Mies
ja nainen juoksivat pihassa ja kun sain sinipaitaisen miehen kiinni,
otin hänet käsikynkkään ja istuimme maahan. Sanoin että jutellaan,
kaikesta pitää pystyä puhumaan. Mies sanoi, ettei pysty.


Puolat (puolukka)? - Kypsät = hyvvee, raa´at = jottai ikävvyyttä.
Keskiviikko 21.9.2016
Kävin useassa ulkovessassa. Kuulin rytmikästä laulua. Sitä lauloi
vaalea poika tumman pojan kanssa ja yritin jälkikäteen muistella heitä.
Katselin paperin ruudukosta sinisiä kirjaimia ja numeroita sanoen, että
netistä se löytyy. He lauloivat Jerikosta. Minulla oli päälläni
oranssinvalkea kukikas hame. Poimin ruohikosta keltaisen vaahteran
lehden ja paperin palan.
Kuljin avojaloin kumisen ison maton päällä. Siinä oli kauniita
väriraitoja, kuin pensselillä vedetty. Olin sen pällä mahallani ja
aivan kuin olisin ollut vesisängyssä. Pieni koiranpentu nuuhki vasenta
korvaani.
Torstai 22.9.2016 Joku
oli synnyttänyt pojan, joka käveli jo samana päivänä. Muutaman päivän
päästä hän rupesi puhumaan. Ensimmäinen sana oli "missimo". Ulkona
kulkiessa poika yritti aukaista rekan laitakiinnityksen ja kuski
pelkäsi, että kuorma kaatuu, mutta ainoastaan viimeiseltä lavalta
putosi kuusia. Poika piirsi sanomalehdelle kuusia, oikeaan
yläreunaan muutaman rivin pientä kirjoitusta ja alavasempaan
tikkukirjaimilla oman nimensä, josta en ihan saanut selvää. Hän kysyi
ulkolaisella aksentilla, miksi kirjoitetaan ylös ja alas? Osoitin
yläkulmaa sanoen, että ulkomailla tehdään näin ja alakulmaa osoittaen,
että Suomessa tehdään näin. Kerroin tuosta hetkestä Milja-tädille.
Hieman myöhemmin poika avasi huoneen oven parvekkeelle, hyppäsi sieltä
lumipenkalle ja lähti kapuamaan rinnettä ylös. Minä hyppäsin kaiteelta
hänen peräänsä, mutta lensinkin pitemmälle ja sain hänet
kiinni. Rupesin itkemään helpotuksesta ja poika antoi minulle
paperinenäliinan.
Maanantai 26.9.2016
Rantavedessä kulki karhu. Kuljin rannan tuntumassa mustan kissani
kanssa, kun se juoksi ja hyppäsi karhun niskaan. Minä huusin muille
ihmisille varoitukseksi: - "KARHU!"
Tiistai 27.9.2016 Olin
kokonaan puolukkasurvoksen peitossa.
Torstai 29.9.2016
Kuljeskelin pitkin teitä ja polkuja linnunpoikanen käsissäni. Se
muistutti talitinttiä ja se sopi juuri ja juuri kämmenieni väliin.
Etsin numeroa 240. Kun saavuin sinne, Petri sanoi ettei ollut syötävää.
Katsoin kelloa ja sanoin, että vielä kerkiää käydä kaupassa ja hän
lähti. Seija näytti sohvalta, minkä elokuvan he aikoivat katsoa Tapanin
ja Petrin kanssa. Linnulla oli huonosti kasvaneet, neulamaiset kynnet
ja se sanoi, että pitää käydä "kyrin" luona.
Nähhään :)