Huono puhutun kuuleminen? - Henkisessä mielessä miun pitäs tarkemmin kuunnela, mitä Luoja halluu sannoo. Enkelittii on juonessa mukana.


Keskiviikko 1.1.2014  Säleistä rakennettu sokkelo, jossa täytyi kulkea konttaamalla. Aukot olivat ahtaat, joten joutui supistamaan hartioita. Siellä oli paljon maastopukukangasta ja vähän
valkeaa. Takanani oli nainen, yltäpäätä kiedottu samanlaisiin kankaisiin, eikä edes silmät näkyneet. Hänellä oli rekvisiittana ase jonkinlaisessa testissä ja sanoi minulle jotakin, mutten saanut
selvää. Konttasin edellä. Hän hävisi takaani johonkin sokkeloon.


Torstai 2.1.2014  Toiset olivat kuulleet jonkin eläimen kaamean huudon ja rakensivat talon ympärille tiivistä suojamuuria. Sitten he lähtivät hevosillaan pois ja joku sanoi, että huutaja oli
ollutkin hevonen. Sen jälkeen minä näin etäämpää metsässä mustan hevosen. Se tuli rakennuksen lähelle valjaat selässään. Minulla oli käsissä hevosen jalkaa muistuttava keppi ja porkkana. Se
otti kiltisti porkkanan.

Uimahallissa oli pieni, tosi syvä allas, minkä reunoilla oli valkeaa suolaa. Siellä oli minun lisäkseni kaksi naista ja muutamia miehiä. Sitten miehet lähtivät ja sanoin kohta naisille, sama kai se,
onko viisi minuuttia pitempään vai ei.


Perjantai 3.1.2014  Kävelin kallioisessa rantavedessä.

Ompelin oranssisia ja vihreitä kangastilkkuja renkaaksi. Kysyin monta kertaa neuvoa. Meinasin lähteä ulos kymmentä vaille neljä. Laitoin päälleni ruskean takin, jonka vetoketju oli ommeltu
osittain.

Muutaman vuoden ikäiset poikani juoksivat ukkini vaaleanvihreään autoon. Hän kysyi Petriltä, että valitsisi kankaan. mistä hänelle tehtäisiin housut. Minä istuin autossa etupenkkien välissä
selkä menosuuntaan.


Lauantai 4.1.2014  Tanssin rakkahimpani kanssa.

Sain kirjeen, jonka sisällä oli toinen tyhjä kirje.

Kuljin Pentin ja Seijan kanssa talvella kaupungin laidalla. Olimme eksyksissä. Menimme johonkin isoon rakennukseen ja kun emme löytäneet ulospääsyä, huusin melun yli kysymyksen: -"Mistä
pääsee ulos!?" Ovi oli lähellämme ja pääsimme pois. Mainitsin jollekkin kulkijalle, että kun vanhempamme olivat menneet pois, me etsimme paikkaa, missä voisimme asua.

Olin puusepän verstaalla. Nuori mies teki laidallista tarjotinta ja sanoin, että tein samanlaisen puuseppälinjalla. Sitten johtaja sanoi, että mennään suihkuun. Heitin vitsin -"Yhteissuihkuun."
Pukukopissa heitin tummansiniset puusepän haalarin päältäni ja otin vihertävän takin. Joku tuttava nainen oli lähellä.







"Ihmeiden oppikurssi" - on 6,5 senttii paksu kirja, jossa on 1394 sivvuu luettavvoo. Siinä on tekstiosa (770 sivvuu), työkirja (532 sivuu) ja opettajan käsikirja (92 sivvuu). Mie olin jo lukenu
kaikki Gary R. Renardin kirjat ja miusta tuntu että tien työkirjan ensin. Tein sen vuosina 2013-2014. Siinä on tehtävä vuuen jokkaiselle päivälle, mutta muutama tehtävä oli semmonen,
 että tein parinakkii päivänä saman tehtävän uuvesttaan, kun tuntu siltä. Äkkiselttään vois tunttuu, ettei siinä oo piätä eikä hänttee koko touhussa. Mie tein sen niinku se pittääkkii. Enempiä
 miettimätä. Heleppo nakki. - Teksitiosan luin ohjjeihen mukkaan, yks osio päivässä. - Kiinnostunneille, sitä löyttyy "Taivaankaari Oy":stä.


Sunnuntai 5.1.2014  Vanha, suuri tupa, pitkä pitopöytä, seinänvieruspenkit, joissa istui eläkeläisiä. He nousivat tanssimaan. Ajattelin, että pitää minunkin päästä lattialle ja pyysin seinustalta
tutunoloisen miehen. Tanssimme sukkasillamme. Minun vasen jalkani oli hänen oikean jalkateränsä päällä.

Istuin auton takapenkillä naiskuskin takana. Siellä oli kaksi muutakin naista. Pentti toi kassin takapenkkiläisen jalkatilaan ja talutti auton vieressä huonojalkaista miestä. Auto meni eteenpäin.
Joku ohitti meidät oikealta hyvin läheltä. Sitten vastaan tuli auto ja jouduimme peruuttamaan hieman. Siellä oli kolme muuta autoa.


Maanantai 6.1.2014  ((KysyinP.H:ltä: -"Pittääkö "Ihmeiden oppikurssin" jokkainen kohta (teksti, työkirja ja opettajan käsikirja) tehä eri aikkaan?"))
Istuin ruokapöydän ääressä. Vasemmalla silmällä näin vain puolet. Aivan kuin olisi ollut vain puolikas silmä. Oikealla silmällä näin normaalisti.

Kesällä olin kävellyt Enon keskustaan osuuspankin eteen Seijaa odottamaan. Minulla oli violetin värinen, kapea kangas, oikealta olaltani maahan. Kello oli 10:ntä vaille kolme, eikä Seijaa
näkynyt. Lähdin sillalle. Sen keskiosa oli poissa. Solmin vaaleanpunaisen ja vaaleanvioletin nauhan keskenään solmuun siltojen väliin.

Tulin vaaleaan, tyhjään huoneeseen. Siellä oli Anne (töistä) sekä kaksi miestä. Anne näytti minulle siitä huoneesta otettuja kuvia, joihin osaan oli lisätty jotakin tekstiä. Lajittelin tekstittömät
kuvat erilleen. Kansio oli puolillaan lehtiä ja sen viereen laitoin ensin tekstilliset ja sitten tekstittömät kuvat.


Tiistai 7.1.2014  ((Kysyin P.H:ltä: -"Oonko jo valamis lukemmaan "Ihmeiden oppikurssin" työkirjan?"))
Näin hetken epäselvästi, mutta sitten tarkasti. 100%.
((Alappas tyttö lukkee posottoo.))

Virkattu vaaleanpunainen pupu, millä oli viisi pallomaista poikasta. Pieni poika hoivasi niitä.

Istuin vessassa pytyllä, mutta siellä kulki porukkaa kahdesta avonaisesta ovesta läpi. Laitoin toisen kiinni, että kulkisivat toista kautta.


Keskiviikko 8.1.2014   HILL PHILL.


Torstai 9.1.2014   Menin kaupungilla, torin laidalla olevasta ovesta sisään. Pöydän ympärillä toiset saivat eteensä jogurttia ja minä piimää. En halunnut sitä, joten odotin miehen menneen pois
 ennenkuin lähdin ulos, hattu ja käsineet mukanani. Sitten olinkin Karhunsalon rappusilla. Juoksin Koposten peltojen suuntaan korkean heinikon ja nokkosten läpi. Myös 5-vuotias Tapani tuli perässäni. Painauduin korkeaan heinikkoon, kun kuulin exän tulevan perässä.






Maanantai 11.10.1999



Nimeni on Niina Nurminen. Kerron tässä lyhyesti tarinani, jolloin sain elämänhaluni takaisin ja pelastuksen.
Olen lähtöisin köyhästä perheestä. Ainakin lapsena tunsin olevani taakkana vanhemmilleni, niinpä isompana pysyttelin mahdollisimman paljon muualla kuin kotona. Valopilkkuni oli tuolloin leskeksi jäänyt vanharouva, jonka lapset olivat jo maailmalla. Aina kun minua ahdisti,etsin suojaa hänen luotaan. Klaara Vornanen opetti minut lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja tekemään kaikenlaisia käsitöitä. Ilman häntä olisin tyhmä kuin saapas ja kulkisin likaisena rääsyissä. Hän oli, tai on vieläkin, minulle kuin toinen äiti.
Eräänä kevätpäivänä, kun olin jo varttunut nuoreksi naiseksi, minulla alkoivat oudot päänsäryt. Klaara olisi halunnut käyttää minua lääkärissä, koska vanhemmillani ei ollut varaa, heidän vain
juopotellessa, mutta minä sanoin, että ei ainakaan vielä. Odotettaisiin jonkin aikaa. Hän oli tehnyt niin paljon minun hyväkseni, etten voinut enää vaatia muuta.
Samoihin aikoihin lehdissä oli kirjoituksia ja kuvia pienestä Sara-tytöstä, jonka vanhemmat olivat jättäneet heitteille, pahoinpideltyään ensin. Tyttö oli parivuotias ja pahoin loukkaantunut. Nyt
hän oli läheisessä sairaalassa ja makasi vain hiljaa, eikä tuntunut huomaavan ketään ympärillään. - Minua niin vaivasi tuo asia, että muutaman päivän päästä menin sairaalaan ja pyysin päästä katsomaan häntä. - Samassa huoneessa oli pari muutakin lasta. Niinpä kuljin hiljaa Saran vuoteen luo. Silmäkulmastani näin jonkun lääkärin kulkevan
ikkunan takana käytävällä ja pelkäsin, että tämä tulisi häätämään minut pois, mutta hän seisahtui vain katsomaan. Kyykistyttyäni vuoteen viereen niin, että kasvomme olivat lähempänä toisiaan, kuiskasin hänen nimensä ja otin hennosta kädestä kiinni. Kuihtunut käsi oli kuin vauvan. Minulle tuli paha mieli. Sitten silitin sormellani hänen kättään ja hämmästyksekseni Sara tarttui siihen. Vilkaisin ihmetellen
ikkunaan, jonka taakse lääkäri oli jäänyt ja nyt näin vain vilauksen, kun hän pyrähti ovesta sisään ja asteli hiljaa vierelleni. Katsoin taas
tyttöön, joka vieläkin piteli sormestani kiini ja nyt hän käänsi silmänsä minuun päin. Lääkäri laittoi kätensä olalleni ja sanoi, että tämä on ihme.
Kävin noin viikon verran joka päivä katsomassa Saraa. Sitten yhtenä päivänä päätäni jomotti pitkin päivää, enkä uskaltanut lähteä Saran luo. Mutta kirjoitin kirjettä aina kun kykenin, tohtori Lampiselle, joka hoiti Saraa. Pelkäsin, etten kohta pääsisi siellä käymään, koska pääni tuntui menevän sekaisin. Kirjoitin tohtorille lyhyesti itsestäni
ja mainitsin ohimennen päänsäryistäni.
Onneksi seuraavana aamuna oloni tuntui paremmalta, joten lähdin päivällä taas käymään Saran luona. Sitten pois lähtiessäni, jätin kirjeen nukkuvan tytön vuoteeseen. Yön nukuin hyvin, mutta
 jo aamusta oli enteitä siitä, millainen päivästä tulisi. Myöhemmin kuljeskelin ulkona päänsärkyineni ja ajattelin jopa hypätä sillalta mereen. Illalla oloni kuitenkin parani, joten menin
toiveikkana nukkumaan.
Aamu sarasti kauniina auringonpaisteena. Tuntui kuin tänään tapahtuisi jotain erikoista. Iloisin mielin lähdin taas sairaalaan. - Kun saavuin Saran vuoteen luo, se olikin tyhjä. Samassa huoneeseen saapui tohtori Lempinen ja kysyin häneltä, missä pieni Sara oli? Hän tuli lähemmäksi ja sitten näin hänen ilmeestään, että Sara oli kuollut. Katsoin
tohtoria kysyvästi. Kyyneleet sumensivat silmäni. Päätäni alkoi jomottaa ja nostin käteni ohimoilleni. Sitten pudistin päätäni ja voihkaisin. Silmissäni
 musteni. Musta verho laskeutui ja vei kivun mennessään.
Minulla oli nälkä. En vielä jaksanut aukaista silmiäni, mutta käänsin päätäni. Tuntui olevan valoisaa, joten aukaisin silmäni. Olin sairaalavuoteessa!? Joku kuului tulevan huoneeseen, joten käänsin päätäni uudestaan. Tohtori Lempinen käveli vuoteeni viereen ja kysyi vointiani. Vastasin voivani hyvin. Jopa päänsärky oli poissa. Tohtori sanoi. että kun olin mennyt tajuttomaksi, niin he olivat heti kuvanneet pääni ja sitten leikanneet. Siellä oli ollut pieni harmiton kasvain. Etäpesäkkeitä ei ollut ja leikkaus oli sujunut hyvin. Koetin päätäni ja
siteessähän se oli. En ollut huomannut sitä, kun ennen sen ympärillä tuntui aina olevan puristava vanne. Hymyilin pitkästä aikaa ja kiitin tohtoria. Pyysin, että saisin halata häntä, niin iloinen olin parantumisestani. Halasin häntä lujasti ja sanoin, että hän oli antanut minulle elämänhaluni takaisin, enkä enää ajatellut sillalta hyppäämistä. Nyt tohtori istuutui vuoteeni reunalle ja katsoi minua oudosti. Silloin ovi avautui ja Klaara-täti astui sisään. Yllätyin. Tohtori selitti, että hän oli ollut yhteydessä rouva Vornaseen ja nyt
tämä oli tilanteen tasalla. Klaaran ilmeestä näin, ettei hän ollut tullut pelkästään minua katsomaan. Kysyin häneltä, mikä oli hätänä? Ja kun tohtori aikoi nousta ylös, Klaara painoi hänet takaisin istumaan ja sanoi: -"Sinun vanhempasi kuolivat viime yönä tulipalossa, Niina-kulta. Katsoin häntä hetken ilmeettömänä kasvoihin ja sitten tulivat
kyyneleet. Olivathan he kuitenkin olleet minun isä ja äiti, vaikka en viime aikoina ollut enää pitänyt yhteyttä heihin. Tohtori otti käteni käsiensä väliin ja esitti osanottonsa sanoen: -"Olivathan he kuitenkin sinun vanhempasi, vaikkeivät pystyneet pitämään sinusta huolta." Hymyilin hiukan, koska tohtori oli sanonut samoin, mitä minä olin
ajatellut. Sitten käänsin katseeni taas Klaaraan ja kysyin: -"Minä . . tuota . . Minne . . .?
 - Saat edelleen asua minun  luonani, Klaara sanoi, arvaten kysymykseni. Ojensin hänelle toisen käteni ja kiitin. Toinen käteni oli vielä jostain syystä tohtorin käsissä ja hän silitti sitä. Katsoin tohtori Lampista silmiin ja yllätyksekseni punastuin. Silloin tohtori sanoi, että nyt hänen kyllä täytyy lähteä ja toivotti minulle hyvää vointia ja astui ripeästi ovelle päin. Samassa ovi avautui ja sieltä tuli hoitaja, joka jäi katsomaan suu auki tohtorin perään, kun tämä pyyhälsi ohi. Sitten hän tuli luokseni ja
sanoi hymyillen, että  minä olin ollut piristysruiske tohtori Lempiselle.  Kun olin käynyt Sara-tytön luona, niin aina tohtori oli halunnut olla läsnä ja joskus tämä oli huomaamatta jäänyt tuijottamaan minua. Sanoin siihen, että ehkä tohtori oli huomannut, että olin sairas. Mutta hoitaja pudisti päätään ja valaisi minua, että tohtori Lempinen oli noin kaksi vuotta takaperin menettänyt vaimonsa. He olivat olleet naimisissa vain kaksi kuukautta. Se  oli kova kolaus.  Sen jälkeen hän teki töitä hullun
lailla. Mutta viime aikoina hän oli muuttunut. Rauhoittunut. Hänelle oli taas tullut elämänpilke silmäkulmaan. Se on sinun  ansiotasi Niina. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Punastuin ja käänsin katseeni pois päin. En mahtanut mitään,että silmäni täyttyivät onnenkyynelistä. Olin nimittäin itse ihastunut tohtori Lempiseen. En
ollut uskonut tällaiseen mahdollisuuteen, että hän tuntisi samoin.
Vähän myöhemmin, kun Klaarakin oli lähtenyt, mietin vielä hoitajan sanoja ja nukahdin niitä ajatellessani.
Havahduin hereille. Mikähän minut oli saanut pois unen maailmasta. Oli hämärää, mutta erotin hahmon ikkunan luona.
- Tohtori? Kysyin.
-Anteeksi. Herätinkö sinut?
- Et. Taisi vain nälkä yllättää.
- Miten on vointisi?
- Ihan hyvä.
Syntyi hetken hiljaisuus ja lopulta aloimme puhua yhtäaikaa. Sitten tohtori tuli istumaan vuoteeni reunalle sanoen: -"Minä luin sinun kirjeesi. Kyynelsilmin. Huolestuin, kun et käynyt Saran luona hänen kuolinpäivänään. Sara piti kirjeesi kulmasta tiukasti kiinni ja sitä oli hankala irroittaa hänen kuoltuaan. - Minä. . . Minä taisin ihastua
sinuun heti, kun näin sinut. Aikaisemmin luulin, etten voisi enää koskaan ihastua. . . Mutta näköjään ihmeitä tapahtuu. - Entä sinä?
Tohtori otti käteni omaansa ja siveli sitä peukalollaan. Hänellä oli niin suuret kädet. Tuntui niin turvalliselta hänen lähellään. Hieman hämilläni vastasin, että minäkin olin ihastunut häneen. En vain elämäni pelastajana, vaan muutenkin.
Hiljaisuudessa oli levollisuuden tuntua. Pitelimme toisiamme kädestä kiinni ja nautimme toistemme läheisyydestä. Ei tarvinnut sanoja. Katselimme vain toisiamme silmiin ja se riitti. Näin alkuun.

((Unessa oli kohta: liäkäri ikkunan takana käytävällä.))







Mehtä? - Tuorreessa vihrreyvessään = Hyvvii tulevvaissuuven toivveita. - Kyllä mie oon oppinu pienestä pittäin metässä kulukemmaan. Se on Luojan vasttaanotto seinättömässä huonneessa.
Jos halluu olla pitkällään, niin eiköhän sieltä löyvy sammaltyyny piän alle ja jos siltä tunttuu, niin puita voipi halata. Lintujen laulu ja tuulen humina ovat parasta hoittoo korville.


Perjantai 10.1.2014  Muutamia katkenneita ja keloutuneita puita kaatui. Pienessä puuryhmässä oli kaksi keloa.


Lauantai 11.1.2014  Kuljin poikieni kanssa kesäisessä metsässä. Petri oli pienessä kärrissä ja hänen lenkkikenkänsä olivat pitkin polkua. Hain ne.

Kolmikerroksinen talo oli rakennettu sisältä puupinnalle. Isot huoneet olivat avarat. Toiseen kerrokseen menivät leveät tikapuut, joita nousin. Isä meni nopeammin ohitseni. Minä otin toisesta kerroksesta noin vuoteisen pojan, jolla oli kakka vaipassa ja laskeuduin tikapuita alas.

Ajoin autolla kaupungilla. Ajokaistamerkinnät olivat hyvin heikot, enkä ollut varma, missä kohti piti ajaa. Sitten poliisi pysäytti minut ja sanoi, että nyt tuli vuosi vankeutta. Epäilin, oliko vilkku unohtunut. Mies antoi minulle matalan lautasen ja mukin ja vei johonkin toimistoon. Olimme Virossa.


Sunnuntai 12.1.2014  Olin tullut Seijan (?) kanssa Joensuusta Enoon kahden miehen kyydissä. Sieltä lähdimme sitten kävelemään takaisin päin, koska meillä oli ollut tarkoitus mennä Kontiolahdelle.

Olin tuttujen henkilöiden kanssa rannalla olevassa avarassa huvilassa, jossa oli suuret ristikolliset ikkunat. Ajattelin, että täällä minä voisin asua. Muuttaisikohan isäkin tänne?


Maanantai 13.1.2014  Menin Seijan ja Markun luo. Seija ei ollut vielä tullut ja Markku näytti hengettömältä. Sitten kun Seija tuli, hän vei Markun toiseen huoneeseen. Takaisin tultuaan hän näytti siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten Markkukin tuli siihen. Hän oli saanut tekohengitystä. Sen jälkeen minä ja Seija lähdimme autolla ja nuoriso jollakin pyörätuolin tapaisella ajelemaan kaupungin laidalle. Oli hehkein kesä. Seija pysäköi apteekin eteen. Hän sai jotakin salvaa ja sitä laitettaisiin kerran päivässä. Seija hengitti raskaasti ja sanoin hänelle: - "Sinä huohotat. Hengitä normaalisti." Ja liikutin häntä. Hänellä oli vaaleansiniset vaatteet. Lähdimme taas ajamaan ja allani oli minipyörätuoli ja Seijalla polkupyörä. Nuoriso ajeli edellä ja me
eksyimme heistä. Sitten Kalevi soitti Seijalle ja kyseli missä olimme.


Tiistai 14.1.2014  Olimme pimeässä hippasilla.

((Kysyin P. H:ltä: - "Onko miulla nivelrikko?")) -  Sängyn alla oli kirkasta hyytelöä, jota kaavin pois.  -  ((Onhan se. Nivelliin välistä on lähtenä jotakkii pois.))

Olin poikieni kanssa ulkona ja heitin nuorimmalta siniset haalarit pois. Sitten otin kakkaisen vaipan. Sanoin, että odota siinä ja lähdin juoksemaan vähän matkan päässä olevaan asuntoomme, mutta käännyin kohta takaisin hakeakseni avaimen. Ketjun päässä oli vain yksi avain. Kohta joku tuttu huusi, että odottaisin häntä. Samaan suuntaan oli menossa nuoripari.


Keskiviikko 15.1.2014  Hillebrant.






Ukko? - Iäkkäämppii ukkeleita en oo hyvin ussein nähny unissa. Unikirjan mukkaan = suat nauttii kaunista elämänehttoota. Kyllähän semmonen varmmaan kaikille keleppois. Henkisessä mielessä? - Jonniilaista viissautta. Uskosin.


Torstai 16.1.2014  ((Kysyin P. H:ltä: - "Miten paljo miulle on hyöttyy D-  ja Kalsium-tablettiloista?"))

Oviaukon ulkopuolella roikkui koira köysissä jokaisesta jalastaan ja rimpuili.

((Niin että vahvat luut tulloo.  :)   ))


Perjantai 17.1.2014  Työkavereiden,
Eskon ja Annen kanssa olimme käymässä Eskon asunnolla. Se oli avara yksiö. Poislähtiessä Esko kerkisi laittaa oven kiinni, kun huomasin käsineeni jääneen sinne. Anne aukaisi oven ja sain punaiset hansikkaani. Kiitin. Vaikka ulkona oli talvi ja pihalla jääpaloja, päälläni oli sinivalkoinen olkaimeton mekko ja ohut punainen takki.


Lauantai 18.1.2014  Perheessä oli 80-vuotias mies, josta luin lehtijutun, missä kerottiin, että hän oli juuri luopunut karjasta. Mies oli vetreä ja touhusi sisällä koko ajan. Perheessä oli monta henkeä ja minä siivosin pedatun sängyn päältä ruuantähteitä ja puhdistin pöydän. - Katsoin ikkunasta ulos. Rinteen alapuolella oli vanha keltainen rakennut ja sanoin jollekkin, että minua on aina kiinnostaneet vanhat rakennukset.


Sunnuntai 19.1.2014  ((Kysyin P. H:ltä: - "Mitä terveysvaikutuksia aspartaami aiheuttaa?"))

Kaksoset.

((Oma tulukinta: Miel tulloo kaksjakoseks.))

Karhunsalon koululla oli pieni ryhmä ihmisiä tekemässä esityksiä. Minulla ei ollut mitään, mutta menin silti luokan eteen. Sanoin, että täällähän minä olen käynyt alaluokat. Yksi mies sanoi, ettei hän ollut sitä tiennytkään.

Olimme Timon vanhempien perheen luona. Hänen vanhempansa suunnittelivat omia häitään. Muut sanoivat, että vietetään kaksoishäät, siis minä ja Timokin. Ulkona liikkui pienet kaksospojat.

Laitoin jonkun tytön kanssa kaksi patjaa vierekkäin lattialle. Nukkuisimme siinä.

Kova myrsky.







Sänky? - Nuitahi on tullu katottuu ihan usseemman kerran. - Unikirjan mukkaan: kaunis ja puhas = onnellista avioliittoelämmee, huono ja likanen = perhheellistä onnettommuutta, tyhjä ja peittämätön = kuolemantappausta, joku sängyssä = pikasta ja onnellista avioliittoo.   -   Henkisessä mielessä mie oon mänössä naimissiin Luojan kansa.


Maanantai 20.1.2014  Kuljin syksypimeällä tiellä. Takana tuntui vilkkuvan valoja, joten pysähdyin ja käännyin. Sieltä oli tulossa auto. mutta sen yläpuolellakin näkyi, hieman sinertävä valo. UFO. Sen valokeila liikkui minun suuntaan, mutten pelännyt. Käännyin katsomaan minne valokeila liikkui. Hieman etäämpänä oli kuolleen, ison kauriin ruho. Sitten kuului miehen ääni: - "Liha on pilaantunutta. Tehdään sarveen reikä." Sitten kuva pimeni vähitellen.


Tiistai 21.1.2014  Sekalaista unta: Vanha, alaston mummo istui lattialla. - Isä oli sängyssä. - Heivasimme isoa kivenjärkälettä kivikon yli tielle köyden ja muutaman henkilön avulla. - Rupesin nukkumaan lattialle miehen ja naisen seuraksi. - Katsoin ylhäältä päin, kun joku ajoi moottorikelkalla kevätjäällä.


Torstai 23.1.2014  Karhunsalon pellolla oli kapea oja täynnä vettä ja siinä kellui olkia.

Milja-täti siirteli käsin isoja tukkeja tien reunaan. Keräsin paljon värikyniä maasta ja laitoin ne taskuuni, osan annoin Miljalle. Piirsin onnellisena jonkin kuvan.


Perjantai 24.1.2014  Seinävaate, missä oli maisema. Siinä oli vihreää, mutta enimmäkseen violetin sävyjä.

Kuljimme rinneniityllä. Siellä oli useita kissoja "laiduntamassa". Silitin valkeaa kissaa ja se rupesi nautinnollisesti pitkälleen. Hilkka siveli teelusikalla kissojen poskia ja leuan alustaa. Hän sai niiltä jotakin yliluonnollista ainetta.

Katsoin Luhtapohjan tuvan vaaleankeltaista seinää. Pihaseinustalla oli kaksi vihreää ovea, ei ikkunaa, vanha naulakko ja sen alla vanha sänky.

Olin poikieni kanssa jonkin talon vinttihuoneessa. Tapani (noin10-vuotias) oli nukahtanut yhdelle sängylle. Yhdelle pojalle pitäisi tuoda patja, jotta sopisimme kaikki nukkumaan.







Unikirjan mukkaan mustikat ylleesäkkii tiettää jottai ikävvee assiita. - Oon mie muutaman kerran nähny unessa, mutta eipä niitä muista vuossiin takkoo, oliko jottai tapahtunu.


Lauantai 25.1.2014  Vaaleatukkainen nainen istui pöydän ääressä ja räpläsi kännykkäänsä. Pöydän toisella puolella penkillä loikoili pitkällään iso koira, jolla oli epämääräisiä tummia pilkkuja. Silitin sen tassua pöydän alta.


Sunnuntai 26.1.2014  Sininen auto oli jäällä vähän matkan päässä rannasta. Minun oli tarkoitus hakea se. Sitten olin Karhunsalolla sisällä ja pissin johonkin rättikasaan. Ulos mennessä kävelin navetan taakse vessan kulmalta. Siellä oli perunapelto. Minun piti hakea sieltä sama auto, muttei sitä ollut, joten ahdistuin. Siellä oli vain vanha sininen
traktori, jota joku mies kutsui luokseen.

Olin Seijan kanssa mustikkametsässä. Hieman ahdistava olo karhupelosta.


Maanantai 27.1.2014  Olin synnyttänyt tytön ja hän juoksenteli jo.

Ostin kirpputorilta pitkän, hieman ison, harmaan hameen, marttojen mummoiltamiin.

Autokatoksen johdot eivät olleet kunnossa, kun punainen valo vilkkui. Sain sen korjattua.


Tiistai 28.1.2014  Näin kaksi jauheliharasiaa.


Keskiviikko 29.1.2014  Luhtapohjassa navetta oli täynnä kailenlaisia kotieläimiä. Punaruskea hevonen, millä oli leveä laukki päässä, kulki vapaana navetassa, mutten pelännyt. Etsin vessaa. Minulla oli kuukautiset. Siellä oli useita tyttöjä ja työpaikalta Esko ja Ari. Olin joidenkin kanssa ulkona, kun Koukosta päin juoksi kaksi nuorta tiikeriä ja vaalea "pantteri". Ne
juoksivat navettaan. Sanoin, että ne olivat karanneet sirkuksesta.


Torstai 30.1.2014  Minulla oli kaksi vaaleanpunaista pannulappua, mitkä minun piti tehdä uudelleen. Purin jo toista vähän. Se oli paksua lankaa.

Kävelin suuressa, tyhjässä heinälatokomlpeksissa.

Yksi mies työnteli sinisiä lastenvaunuja. Näin, kun toiseen rakennuksen osaan meni useita nuoria miehiä.

Suomen presidentti, Sauli Niinistö halasi minua.  -  Perjantai 31.1.2014.







Keskiviikko 27.10.1999



Täksi kesäksi olin päässyt töihin suureen marketti-halliin. Järjestelin milloin mitäkin. Olin oikeastaan sellainen jokapaikan höylä. Mukavinta päivässä oli, kun sain järjestellä lasten leikkinurkkauksen. Sinne vanhemmat saattoivat jättää lapsensa ostoskierroksen ajaksi.
Lelut olivat joka päivä samanlaisessa sekamelskassa. Tuntui kuin lapset olisivat halunneet vain levitellä ne mahdollisimman levälleen. Keräsin juuri lattialta oikean munan kokoisia muovimunia, kun huomasin silmäkulmastani, että joku muukin oli tullut siivoamaan kaverikseni. Hän oli Martti Mäkelä, joka myöskin teki jokapaikan hommia. Martilla
oli käsissään jättiläismuovimunia ja viskasimme laatikkoon muitakin pyöriviä. Sitten minä satuin polkaisemaan pienen pallon päälle ja se lähti kierimään allani. Toinen jalkani luisui eteenpäin ja toinen jäi taakse polvesta taipuneena. Kuin hidastetussa filmissä, laskeuduin alas ja istahdin sattumalta ison pallon päälle. Rupesin nauramaan ihan ääneen, kun ajattelin tapahtunutta Martin silmin. Hän ojensi kätensä, johon tartuin ja sitten minut vedettiin ylös. Tunsin sähkön kulkevan käsiemme kautta ja heitin nopeasti irti. Sitten Martti ojensi molemmat
kätensä minuun päin ja katsoi odottavasti pää kallellaan, mutta kun huomasi epäröintini,  jatkoi siivoamista hilpeästi vihellellen.
Kun olin päässyt tänne töihin ja tavannut Martin toisena päivänä, sävähdin. Meillä tuntui olevan välillämme jonkinlaista sähköisyyttä jo ensitapaamisesta lähtien.
Saimme juuri viimeiset lelut paikoilleen, kun yhtäkkiä Martti otti minua vyötäisiltä kiinni takaapäin ja kuiskasi korvaani: -"Sinäkö toit minulle sen sotapoikien kankaan? Kiitos siitä." Minä olin toisaalta pelännyt, toisaalta toivonut Martin kosketusta ja nyt se tuntui tosi ihmeelliseltä. Sitten, kun hän irroitti otteensa, tuntui kuin olisi
puhaltanut kylmä tuuli. Martti pyysi, että viettäisimme viikonlopun yhdessä, kun työpäivät loppuivat nyt. Pahoittelin, että olin jo lupautunut yhden nuorenparin mukaan heidän kesämökilleen, mutta katsottaisiin sitten seuraavalla viikolla.
Soratie oli mutkainen ja mäkinen, mutta Olli ajoi taitavasti. Minusta vauhti tuntui liian kovalta, mutta apukuskin paikalla istuva Pirjo ei ollut tietääkseen, vaan katseli rauhassa maisemia. Sitten Olli säikäytti ainakin minut, kun yhtäkkiä huudahti: -"Arttu! Himskatti sentään!" Olli teki nopean jarrutuksen ja peruutti jo pysähtyneen auton kohdalle. Onneksi siinä kohdassa oli levennys, joten emme tukkineet koko tietä. Toisesta autosta nousi Ollia muistuttava mies. Ollikin oli heti harpannut autosta ulos ja nyt miehet kättelivät ja halasivatkin
jälleennäkemisen ilosta pitkästä aikaa. Me naisetkin olimme nousseet jaloittelemaan. Sitten Olli sanoi Artulle, kun olimme lähempänä; -"Tämä on tuolta kioskilta." Tarkoittaen minua. Pukkasin Ollia kädelläni ja sanoin: - "Enkä ole." Sitten ojensin käteni Artulle ja esittelin itseni. Vilkaisin vain hänen silmiinsä, koska minulle tuli ujouden
puuska. Ja kun Arttu ei laskenut kättäni irti, vaan piteli siitä tiukasti kiinni ja siveli vielä kaiken lisäksi peukalollaan kämmenselkääni, niin minä en tiennyt minne olisin silmäni laittanut.
Katsoin Ollia, joka virnuili ja iski minulle silmää. Sitten katsoin kättäni, jota Arttu vieläkin piteli ja lopulta nostin katseeni hänen kasvoihinsa. Jotakin ailahti sydänalassani. Olisin halunnut kääntää pääni poispäin, mutten kyennyt. Tovin katselimme toisiamme silmiin, kunnes Olli katkaisi hiljaisuuden. Hän halusi jo päästä mökille ja
pyysi Arttuakin mukaan. Mutta Artulla oli asioita hoidettavana, hän pääsisi vasta muutaman tunnin kuluttua viikonlopun viettoon. Ja hän tulisi varmasti. Minä käännyin kuumenevin poskin Ollin autolle päin.
Muutaman kilometrin jälkeen olimmekin sitten jo perillä. Siellä oli tilava hirsimökki järven rannalla, mukavannäköistä mäntymetsää ympärillä ja oma rauha. Siellä olisi mukava rentoutua kiireisen työviikon jälkeen. Ja koska en ollut käynyt mökillä aikaisemmin, Olli ja Pirjo esittelivät minulle rakennukset ja mahtavan hiekkarannan. Vau! Nyt vain kengät pois jaloista ja varpaatkin pääsisivät nauttimaan vapaudesta.
Aika meni nopeasti ja sitten jo tulikin Arttu. Tuntui mukavalta kun hän tuli. Sitten menimme porukalla uimaan. Vesi oli sopivan viilkentävää, koskapa aurinko porotti kuumasti, etenkin silloin, kun tuuli ei tuonut helpotusta. Rantaan oli tehty reilun kokoinen laiturikin, jonne saattoi nousta uimasta kuivattelemaan.
Kun olimme pulikoineet tarpeeksi, Pirjo lähti laittamaan meille jotakin purtavaa. Me muut istuimme laiturilla juttelemassa tai oikeammin miehet juttelivat ja minä kuuntelin sujuvasti. Sitten Ollikin lähti ja vinkkasi minulle silmää mennessään. Minä hieman punastuin, kun jouduin Artun kanssa kahden. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kyseli minun tekemisiäni ja selostin lyhyesti saaneeni opiskeluni päätökseen puusepän linjalla ja että olin ollut jo pari viikkoa suuressa market-hallissa kesäapulaisena. Arttu oli nyt kesälomalla kultasepän
hommista. Hän oli ollut alalla jo muutaman vuoden. Itsekseni naurahdin, miksei hän sanonut montako vuotta. Liekkö siihen ollut useamman vuoden koulutus ja ehkä hän ei halunnut ilmaista hyvin tarkkaan ikäänsä. Sisimmässäni naurahin uudestaan. Ei iällä ollut merkitystä, jos tunsi vetoa toista  kohtaan. Ja luulisin, ettei hän ollut hyvin monta
vuotta minua vanhempi. Vilkaisin Arttua silmiin, mutta samassa painoin taas katseeni alas. Hän oli katsonut minua niin. . . niin tutkivasti. Tai en minä osaa
sanoa. Se vain tuntui niin mukavalta. Ollin huuto herätti meidät mietteistä ja samassa Arttu ampaisi nopeasti pystyyn ja ojensi minulle kätensä. Sekunnin emmin, mutta sitten tartuin turvallisen tuntuiseen käteen ja hölkkäsimme laiturilta maihin. Vasta portailla Arttu hellitti otteensa kädestäni ja minä menin laittamaan mekon päälleni ennen syöntiä.
Saatuamme vatsamme täyteen, istuuduimme kaikki mökin portaille ruuan sulatukseen. Kohta kuitenkin Arttu pyysi minua pienelle lenkille. - Kuljimme männikössä rannan tuntumassa, kun yhtäkkiä Arttu tuli eteeni ja antoi kevyen suukon huulilleni ja jatkoi sitten vihellellen matkaansa. Minä seisoin hetken punoittavin poskin paikallani,ennenkuin
sain taas jalkani liikkeelle. Kun sitten tulin Artun rinnalle, kysyin mistä hyvästä tuo suukko oli ollut. Mies pysähtyi, työnsi kätensä kainaloitteni alta ja halasi hellästi. Sitten hän sanoi, että taisi
olla ihastunut korviaan myöten. Minä nostin käteni hänen hartioilleen ja totesin, että ihastunut olen minäkin, mutten tiedä, olenko korvia myöten vaiko vain sydämeen asti. Silloin Arttu rutisti minua uudelleen. Nojasin otsaani hänen leukaansa ja huokasin, että on se ihmeellistä tämä elämä.
Kuljimme Artun kanssa vähän eteenpäin ja tulimme laakealle, matalalle kalliolle, joka ylsi veteen asti. Hieman edempänä vesirajasta, parin männyn välissä, oli suuri kalliolohkare ja Arttu sanoi, että pienempänä se oli ollut heidän valloituspaikkansa. He olivat molemmat Ollin kanssa käyneet täällä retkellä. Silloin minä kysyin, miten he olivat
sukulaisia keskenään? Arttu sanoi, että hänen ja Ollin isät olivat identtiset kaksoset ja siten heitä oli monesti sanottu identtisiksi serkuksiksi. Naurahdin, että niinhän se kävi.
Vähän myöhemmin mökiltä alkoi kuulua vanhaa tanssimusiikkia. Arttu sanoi, että himotanssijat siellä aloittivat jo karkelot. Johon minä vastasin toiveikkaasti, että mennään mekin, ellei sinulla sattumoisin ole puujalkoja. Siihen Arttu vastasi nostamalla minut syliinsä ja pyörähtämällä ympäri. Nauroimme yhdessä ja lakettuaan minut alas, juoksimme käsi kädessä hiekkarannalle, jossa toinen pari jo veteli tangon taikaa avojaloin. Mekin potkaisimme kenkämme pois ja koetimme "lattian" liukkautta. - Olihan se hyvä ja tarpeeksi liukas.
Sunnuntaina kävimme soutelemassa ja teimme kaikkea muuta mukavaa. Illalla Arttu antoi minulle kotikyydin ja sovimme keskiviikkoillaksi treffit.
Maanantai-aamuna alkoi taas aherrus. Martti piiritti minua päivän mittaan ja sovimme lopulta, että kävisimme illalla kaupungilla eräässä kahviossa.
Kun sitten istuimme kupposten ääressä ja söimme viinereitä, sanoin Martille, että hänen täytyisi ruveta piirittämään muita tyttöjä, koska minä olin jo varattu. Martti kohotti kulmakarvojaan, koska hänellä oli juuri silloin suu täynnä purtavaa. Samassa kuulin tutun äänen huudahtavan nimeäni. Arttu harppoi kohti ja päästyään vierelleni, antoi minulle poskisuukon. Martti kohotti uudemman kerran kulmakarvojaan. Hän näki miten Arttu katsoi minua ja huokasi. Sitten Martti kulautti
kuppinsa tyhjäksi ja sanoi että nyt hänelle tuli kiire. Tavattaisiin huomenna töissä.
Arttu istahti vapautuneelle paikalle, otti minun toisen käteni käsiensä väliin ja sanoi, että oli ollut ikävä. Niin oli minullakin.

((Unessa oli kohta: pallo vieri jalakapohjan alla.))

Nähhään :)